Real Techniques stippling brush ja brush cleansing palette

Tein äskettäin tilauksen kosmetik4less.de -verkkokauppaan tarkoituksenani ostaa edullisesti kaikkea tarpeellista. Nyt lähti mukaan essencen tuotteita, RT:ta, BH Cosmeticsia muun muassa. Esittelen RT ostokseni nyt ja palaan muihin edellä mainittuihin myöhemmin.


Olen pitkään halunnut tätä RT:n sivellintenpesuvälinettä ja nyt viimein sitten ostin, hintaa vain 12,95 e yllättäen. Yleensä tätä myydään yli 20 euron hinnalla, mikä on aivan liikaa ks. tuotteesta, vaikka se hyvä ja toimiva onkin. Aiemmin käyttämäni vastaava väline oli Makeup Revolutionin Pro cleanse brush tool, joka on sellainen kahden sormen mentävä minikokoinen väline. RT:n pesumatto on kooltaan ainakin 4x suurempi ja nypylät siinä pehmeämmät ja pienille siveltimille sopivammat, joten tämän kanssa siveltimien pesun ei pitäisi olla enää yhtä takkuista kuin ennen ;) Matto pysyy hyvin kädessä sen toisella puolella olevan käteen pujoitettavan lenkin avulla.

Tässä vielä kuva Makeup Revolutionin brush cleanse toolista. Matkoille sopiva, mutta turhan pieni vakituiseen käyttöön.


Stippling brush oli yksi syy tehdä tilaus ylipäänsä, sillä tarvitsin soveltuvan siveltimen, jolla levittää Colourpopin Fem Rosa -kokoelman Her -kasvopaletin poskipunaa. Se nimittäin on niin pigmenttinen, että normaaliin poskipunasiveltimeen tulee liikaa tavaraa teki mitä hyvänsä melkeinpä. Ajattelin, että höyhenenkevyen kosketuksen siihen värinappiin saisi parhaiten harvoilla harjaksilla, jollaiset tämän tyyppisissä siveltimissä on. Stippling brush on tarkoitettu ilmeisesti meikkivoide/BB-voide siveltimeksi pääasiassa. Siveltimessä on siis tuo valkoinen osa sellaista harvempaa karvaa ja tumma alaosa tiiviimpi, jolloin päällykarvat nappaavat väriä, jota voi työstää jämäkämmällä alaosalla sitten kasvoille. Hintaa tällä oli noin 10 euron verran.

Tämä osoittautui olevan loistava ratkaisu ylipigmenttiselle poskipunalleni. Tuolla siveltimen päällä kun hipaisee tuotetta, sitä tulee tarpeeksi poskelle levitettäväksi ja napakka siveltimen alaosa sitten auttaa värin pyörittelemisessä laajemmalle. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tällaista sivellintä, mikäli kärsit vastaavasta ongelmasta. Muutoinkin todella loistava monitoimisivellin.

Tässä vielä kuva tuotteista pakkauksineen.




Ovatko nämä RT:n tuotteet sinulle tuttuja? Mitä tykkäät tai heräsikö kiinnostus hankkia? Millaisia siveltimen pesuvälineitä käytät vai meneekö ihan käsipyykillä?

Kommentit

  1. Mulla on muutama RT:n sivellin ja myös stippling brush. Käytän sitä itsekin voimakaspigmenttisten poskipunien töpöttämiseen eli samaa mieltä sun kanssa;) . Siihen hommaan se on ihan omiaan. Pesuvälinesysteemejä mulla ei ole. En ole jaksanut niihin perehtyä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, mahtava homma! Täytyy aina keksiä keinot hamstrattujen meikkien käyttämiseen, vaikka se vaatisikin lisäostoksia :D Onneksi tuo Stippling Brush on oikeasti loistava sivellin, jolle tulee käyttöä pitkään. Turhan kalliita nuo pesuvälineet on kyllä, mielummin sitä herkästi ostaa jonkun meikkituotteen tai ihonhoitotuotteen kuin kumiläpyskän ;D

      Poista
  2. Minäkin omistan tuon minipesuvälineen, mutta tosiaan tuo isompi vaikuttaisi kyllä paremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tätä isompaa välinettä, on niin paljon helpompi käyttää. Vähentää sitä tiskaamisen tuskaa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit