Näin hoidan akneihoani - mikä on toiminut ja mikä ei

Olen useaan otteeseen postauksissani maininnut akneongelmani ja tuotteiden arvosteluissa myös sivunnut, miten esim. jokin voide toimii akneihon kanssa. Aknetaipumuksen kanssa eläminen on ollut ajoittain todella turhauttavaa. Näppyjen kanssa mikään meikkipohja ei pysy hyvännäköisenä paria tuntia pidempään, se on käytännössä fakta. Finnin päällä ei parhainkaan peitevoide ja puuterointi pysy samalla tavalla kuin terveellä ja tasapainoisella iholla, vaikka siinä olisi punoitusta ym. Ihon peittämisessä ongelmana on lisäksi se, että yleensä meikki lisää näppylöiden syntymistä. Ollaan kierteessä, jota sitten yritetään lääkehoidoilla ja kosmetiikalla parantaa sekä vapaapäivinä ja loma-aikoina meikittömyydellä tilannetta helpottaa.

Välillä en jaksa tätä rumbaa ja menen näppyjen kanssa töihin välittämättä, miltä naama näyttää. En ihmettele, jos potilaat miettivät, miksi tuo lääkäri ei hoida itseään kuntoon...? Se vain ei ole aina niin helppoa, mitä luulisi. Välillä harmittaa, että miksi en ottanut isotretinoiini-kuuria aikanaan. Sillä tämän olisi mahdollisesti saanut loppumaan kokonaan. Kaikki muut lääkkeelliset keinot on kokeiltu ja apu ollut parhaimmillaan väliaikainen. Toisaalta, kuurin ottaminen on edelleen mahdollista ja tänä vuonna se on ollut vakavammin harkinnassa kuin pitkään aikaan.

Välillä iho on ollut myös hoidosta huolimatta ihan ok kunnossa, joten tuskailu ongelman kanssa ei ole onneksi ollut ihan kokoaikaista. 20 vuoteen on mahtunut siis aaltoilua ihon kunnossa. En osaa sanoa lopulta, mikä ihon aina pahentaa ja miksi se on välillä parempi.

Hätä ei ole kuitenkaan tämännäköinen, valoa on viimeaikoina löytynyt tunnelin päästä. Kosmetiikasta.

Mikä ei ole toiminut

Ajattelin kirjoittaa lyhyesti (, sikäli kun se minulta onnistuu, edit: ei onnistunut ;), millaisia lääkkeellisiä ja lääkkeettömiä hoitoja olen kokeillut akneeni ja mikä ei ole toiminut, mikä on toiminut osittain sekä mikä on parhaiten toiminut. Aloitan nyt ei-toimivista hoidoista. Korostan, että tässä puhun vain itsestäni ja hyvin monella seuraavat hoitomuodot toimivat myös hyvin tai tuovat vähintään helpotusta. Jokainen akneiho on erilainen, vaikka voisi päällepäin näyttää samanlaiselta. 

Yhdistelmäehkäisypillerit. Olen kokeillut tähän mennessä useita eri merkkisiä yhdistelmäehkäisypillereitä akneni taltuttamiseen. Ainoastaan syproteroniasetaattia sisältävä Diane Nova (muita nimiä mm. Cypretyl ja Vreya) on aknessa auttanut ja akne onkin ainoa virallinen Diane Nova -pillerin käyttöaihe. Pelkkään ehkäisyyn sitä ei suositella muihin pillereihin nähden lievästi korkeamman veritulppariskin vuoksi. Käytin Diane Novaa lyhyen aikaa arviolta 7 vuotta sitten. Haittavaikutuksena tuli ikäviä turvotuksia, jotka näkyivät erityisesti aamusilmäpusseina. Tuolloin iho oli kohtuullisessa kunnossa ja pilleriksi päätettiin vaihtaa drospirenonipohjainen Yasminelle. Vähitellen akne paheni ja tuli selväksi, ettei kyseisellä pillerillä ole vastetta akneeni. Kyseessä on Diane Novan jälkeen 2. paras vaihtoehto tutkimusten mukaan, joten hormonaalisen hoidon teho osaltani jäi heikoksi. Kokeilin vielä dienogesti-pohjaisen hoidon (mm. Dienorette): ei mitään tehoa. 

Tällä hetkellä käytössäni on Daisynelle (muita nimiä mm. Mercilon, Marvelon) eli progestiinina desogestreeli, jota myös pidetään ihoystävälisenä. Tällä hetkellä ihoni on paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan, mutta epäilen suuresti, että se ei ole pillerin ansiota. Epätodennäköistä olisi, että etinyyliestradioli/desogestreeli antaisi aiempia kokeiluja selkeästi parempaa vastetta. Näin ei ole odotettavissa ainakaan tutkimustiedon nojalla. En silti pidä mahdottomana, että jotain apua tästä iholleni olisi. Todennäköisesti ei haittaakaan. Pakkausselosteet kertovat jotain oleellista muiden pillereiden tehosta akneen vrt. Diane Nova; jokaisen muun e-pillerin haittavaikutuksissa on mainittu aknen mahdollisuus.

Skinoren. Atselaiinihapon on todettu auttavan lievässä-keskivaikeassa komedoaknessa. Itse en saanut tästä mitään apua.

Suun kautta otettavat antibiootit. Ensimmäinen lymesykliini-antibioottikuuri (esim. Tetralysal) toimi hyvin. Akne pysyi pois yli puoli vuotta. Iho oli jälleen tosi pahana tänä keväänä ja päätin turvautua ks. antibioottiin uudelleen. Tällä kertaa vastetta ei tullut edes tupla-annoksella. Sen sijaan maha ja suolisto menivät sekaisin ja kuuri jäi kesken. Never again. Tässä siis oma kokemukseni. Täytyy muistuttaa, että moni potilas hyötyy antibioottikuureista, joskus jopa toistetusti. Toki, jos antibiootin tarve toistuu tiheään, täytyy harkita muita keinoja, usein isotretinoiini on tässä vaiheessa harkinnassa, mikäli tehokas paikallishoito ei toimi riittävästi.


MeineBase-mineraalisuola. Minulla oli kovasti odotuksia tämän tuotteen osalta, sillä niin moni itsepintaisesta aknesta kärsivä on saanut tästä avun. Otin tuotteen käyttöön alkukeväästä tänä vuonna. Noin teelusikallinen suolaa liuotetaan kämmenellä pieneen määrään lämmintä vettä ja seos hierotaan kasvoille. Parin viikon käytön jälkeen ajattelin, että tämähän voi jopa toimia. Näppylät vähenivät tilapäisesti. Hyvän ensivaikutelman jälkeen finnit alkoivat kuitenkin melko pian lisääntyä ja tilanne paheni ennalleen, vaikka käytin tuotetta aamuin illoin.  

Tuotteen vaikutus aknen vähenemiseen perustunee pääasiassa kuorivaan "ihon auki" pitävään vaikutukseen. Itselleni se ei selkeästikään ole riittävä edes yhdessä Avitcid paikallishoitovoiteen kanssa, jonka vaikutuksiin palaan myöhemmin tässä postauksessa. Suolan hyvä puoli oli ehdottomasti, että se ei kuivattanut ihoa kuten monet muut pesuaineet. Edullinen tuote, jota kannattaa ilman muuta kokeilla aknen hoidon osalla, monelle nimittäin toimii, valitettavasti ei itselleni. Illasta käytin tätä varsinaisen puhdistustuotteen jälkeen eli meikit ensin pois. Aamusta toimii puhdistuksessa hyvin sellaisenaan.


Erilaiset akneiholle tarkoitetut päivittäistavarakauppojen ihonhoitotuotesarjat. Olen kokeillut lukuisia vuosien aikana, mm. Neutrogenalta, Garnierilta ym., testattu on myös Clearasil aikoinaan. Akneihon puhdistustuotteet sisältävät usein kuorivia rakeita ja salisyylihappoa tarkoituksena tehostaa ihonpuhdistusta poistamalla kuolleita ihosoluja ja epäpuhtauksia. Kuorivat tuotteet ovat sopineet itselleni pääasiassa hyvin, mutta mitään erityistä vaikutusta niillä ei ole olut näppylöiden syntymiseen. Akneihon kosteusvoiteet ovat usein geelimäisiä ja rasvattomia ja sisältävät toisinaan myös "vaikuttavia aineita" kuten teepuuöljyä tai salisyylihappoa pieninä pitoisuuksina. Olen kokeillut tällaiset tuotteet pääasiassa liian kuivattavina ja pintakuivuuden lisääntyessä yleensä finnien muodostus on myös pahentunut ja iho alkanut punoittamaan. Akneihon hoitotuotesarjoihin kuuluu yleensä myös paikallisvalmiste, jonka tarkoitus on nitistää jo olemassa olevia näppyjä. En ole kokenut, että mikään tällainen kosmetiikkasarjan paikallisvalmiste olisi toiminut itselläni, ei edes kehuttu The Body Shopin teepuuöljy. 

Em. tuotteista voi olla apua nuoruusiän lievässä aknessa ja ilman muuta ovat tällaisessa tapauksessa kokeilemisen arvoisia. Aikuisemmalle iholle ongelmaksi voi muodostua ensisijaisesti kuivattavuus ja tehottomuus, mikäli kyseessä on kroonistunut tilanne iholla, kuten itselläni. Aikuisenakin hormonaalisten muutosten yhteydessä voi esiintyä tilapäistä aknea, jolloin ensihoito voidaan toteuttaa nuoruusiän aknen hoitoa mukaillen.

Salisyylihappo on tehokas taistelussa aknea vastaan, mutta päivittäiskosmetiikan sarjojen ongelmana on tuotteiden liian pieni salisyylihappopitoisuus, jolloin itsepintaisempi akneiho ei saa hoitotuotteista vastetta. Kiinnostukseni salisyylihappoa kohtaan on ollut olematon vuosien ajan johtuen nimenomaan aiemmista kokemuksistani markettikosmetiikan osalta. Vasta lähiaikoina olen herännyt siihen, että salisyylihappo on oikeasti tehokas aknen hoidossa kunhan pitoisuudet ovat kunnossa.

Tässä postauksessa en kommentoi ollenkaan ammattikosmetiikan ja kauneushoitoloiden aknenhoitosarjoja, sillä sellaisia en ole koskaan kokeillut itselläni.

Farsali Volcanic Elixir. Kyseessä on vahingoittuneelle ja akneen taipuvaiselle iholle tarkoitettu hoitoöljy, joka sisältää volkaanisilla alueilla kasvavan tamanu-hedelmän siemenistä puristettua öljyä. Öljy on tunnettu anti-inflammatorisista ominaisuuksistaan. Mainitsen tämän aknenhoitopostauksessa sen vuoksi, että öljyn kokeilu oli itselleni vakava yritys nujertaa itsepäistä aknea noin kaksi vuotta sitten. Tilasin tuotteen Cult Beauty -verkkokaupasta. Tuotteen käyttöönoton aikana on aina paljon toiveita tehosta ja tuolloin olin näkevinäni alustavasti positiivisia vaikutuksia, joista kirjoittelin tässä esittelypostauksessa. Loppujen lopuksi käyttö jäi lyhyeksi, sillä öljyn tuoksu alkoi ärsyttämään silmiä ja silmänympärysihoa. Vaikutus akneenkaan ei ollut kummoinen; ongelman ydin eli leukaan muodostuvien kipeiden syvien pahkuroiden muodostuminen ei loppunut.

Mikä on toiminut osittain

Yhdistelmäehkäisypillereistä mahdollisesti Daisynelle, mitä kyllä epäilen perustuen e-pillereiden aiempiin huonoihin vasteisiin, mutta ei voi poissulkea, ettekö sillä olisi jokin vaikutus ihoni tämänhetkiseen kuntoon. Myöhemmin esittelen hoidot, joilla on ollut mielestäni selkeä vaikutus ihoni nykyiseen parempaan kuntoon. Daisynellen aloitus ajoittui samoihin aikoihin näiden hoitojen aloituksen kanssa.

Avitcid eli tretinoiini, pitoisuus 0,05 %. Kyseessä on yksi tehokkaimmista aknen paikallishoitotuotteista, jonka positiivinen vaikutus ihoon tulee esille yleensä vasta viikkojen käytön jälkeen eli mikään pikaratkaisu ei ole kyseessä. Vaikutus perustuu lyhyesti sanottuna tretinoiinin kykyyn estää epiteelisoluja takertumasta toisiinsa eli tretinoiini estää komedojen muodostumista ja irroittaa myös jo muodostuneita komedoja.

Usein aknen ollessa pahana hoidon aloituksessa kombinoidaan tähän joko paikallinen tai suun kautta otettava antibiootti, jotta saadaan nopeampi teho tulehdukseen. Avitcidin hyvä puoli on se, että se sopii pitkäaikaiskäyttöön vaikka vuosiksi. Osalle herkkäihoisimmista tämä ei kuorivan vaikutuksensa vuoksi välttämättä sovi, mutta totuttelun kautta moni sopeutuu voiteeseen hyvin. Myös 0,025 % pitoisuudella saatavissa ja tämä voi ollakin herkemmälle iholle ratkaisu sietää valmistetta. Tällä pitoisuudella myös suositellaan aloittamaan hoito.

Muistan, että itselläni voiteen aloituksessa iho kuoriutui melko rajusti noin 3-4 viikon kuluttua eli punoitusta ja hilseilyä kesti reilun viikon ajan. Yksi syy rajumpaan reaktioon oli, että en malttanut totutella valmisteeseen riittävästi; aloitin heti vahvemmalla pitoisuudella käytön joka ilta, vaikka aloituksessa suositus on käyttö joka 2. ilta tai jopa pois peseminen yöksi alkuun. Tämän ensimmäisen kuoriutumisen jälkeen ihoni on sietänyt voidetta oikein hyvin. Ajoittaista näkyvämpää, mutta lievää kuoriutumista tapahtuu pitkässä käytössä, kun ihon uusiutuminen nopeutuu voiteen vaikutuksesta.

Avitcidin hoitovaste on ollut osittainen itselläni eli en ole saanut tällä voiteella pelkästään ihoani hyvään kuntoon tai pysymään hyvässä kunnossa. Avitcidin käytön aikana pahimmalle alueelle eli leukaan tulee näppyjä, mutta posket ja otsa pysyvät melkolailla kunnossa. Leuan näppyjen nitistämiseen tarvitaan siis muitakin hoitokeinoja lisäksi. Monelle Avitcid voi sellaisenaan olla ihon pelastus ja voiteelle kannattaa antaa mahdollisuus toimia riittävän pitkän ajan eli alku vaatii kärsivällisyyttä sekä hoitovasteen odottelussa että kuoriutumisen kanssa. Aloitusvaiheen kuoriutumisten yhteydessä ei kannata luovuttaa, vaan siirtyä tilapäisesti (tai pysyvästi) miedompaan pitoisuuteen tai käyttöön joka 2. päivä tai harvemmin kunnes kuoriutuminen helpottaa.


Acnatac. Kyseessä on reseptilääkevoide, joka sisältää klindamysiini-antibioottia ja tretinoiinia 0,025 %. Tätä määrätään usein aknen akutisoituessa kun halutaan saada antibiootilla rauhoiteltua näppyjä sekä myös aloittaa pitkäaikaishoito tretinoiinilla, jonka vaste näkyy vasta myöhemmin. Olen pariin otteeseen käyttänyt voidekuurin. Tätä voi kerrallaan käyttää 3 kk jaksoissa, minkä jälkeen siirrytään ylläpitohoitoon pelkällä tretinoliinilla eli Avitcidilla.

Hoitovaste on itselläni ollut osittainen: hoidon aikana leuan alueelle on muodostunut normaalia vähemmän syviä ja hankalahoitoisia finnejä, mutta niiden muodostuminen ei kuitenkaan missään vaiheessa kokonaan loppunut. Hoitovaste on myös säilynyt osittaisena Acnatacin loppumisen jälkeen jonkin aikaa kun ylläpitohoitona on ollut Avitcid. Monelle lievästä/keskivaikeasta aknesta kärsivälle  Acnatac + Avitcid -kombinaatio voi kuitenkin antaa pitkäaikaisen ja jopa lopullisen hyvän hoitovasteen eli kannattaa kokeilla. Kyseessä on ehkä tehokkain tarjolla oleva paikallishoitoyhdistelmä akneen.

Acnatacin jälkeen jatkohoitona voi kokeilla myös Differin-geeliä (vaikuttava aine adapaleeni), jonka vaikutus on samantapainen kuin Avitcidilla. Ison ero on koostumuksissa eli valintaan vaikuttaa myös, kokeeko geelimäisen vai voidemaisen koostumuksen parempana. Itse en ole käyttänyt koskaan Differiniä, mutta ajatus olisi ottaa testiin jossain vaiheessa, jotta näkisin, voisiko se toimia mulla Avitcidia paremmin.

Epiduo. Kyseessä on myös reseptillä saatava lääkevoide, joka sisältää adapaleenin lisäksi bentsyyliperoksidia, joka on antiseptinen eli tulehdusta estävä aine, mutta ei antibiootti. Epiduo on tehokas yksittäisten näppyjen nitistäjä ja osalle voi toimia myös laajemmilla alueilla aknen hoitoon ja ehkäisyyn. Minulla tämä aiheutti todella voimakkaan punoituksen ja kuoriutumisen hyvin nopeasti. En missään vaiheessa pystynyt käyttämään yksittäisiä näppyjä laajemmille ihoalueille, joten voisin luokitella tämän hoitovasteen itselleni osittaisena. Ei tuonut ratkaisua mun akneongelmaani.

Epiduo on tosi vahvaa tavaraa, soveltuu paksulle iholle ohutta kasvojen ihoa paremmin eli selän akneen voisin suositella. Naisia paremmin voisi toimia myös miehille, joilla kasvojenkin iho on paksumpi.

Basiron Ac 5% geeli. Kyseessä on ilman reseptiä apteekista ostettava bentsyyliperoksidi-geelivoide. Antimikrobinen bentsyyliperoksidi tehoaa erityisesti propionibacterium acnesiin, jota esiintyy runsaasti akneihon hiusfollikkeleissa. Kyseessä ei siis ole varsinainen antibiootti. Itselläni tämä on toiminut yksittäisten näppyjen hoidossa paranemista nopeuttaen eli tuote auttaa finnin "kuivattamisessa". Geelivoidetta olisi mahdollista käyttää myös laajemmalle alueelle kuten Avitcidia tai Acnatacia. Hoitoa on mahdollista jatkaa niin kauan kuin iho on tulehtunut. Basiron ei pysty ennaltaehkäisemään kuitenkaan tulehdukseen johtavia prosesseja, kuten ihon liikasarveistumista ja tukkeutumista. Tähän puolestaan auttaa Avitcid ja Differin.

Kuten olettaa saattaa jo vaikutusmekanismiin perustuen, itselläni Basironin vaste on jäänyt heikoksi. Minun akneongelmani taustalla on vahvasti komedojen muodostumistaipumus ja siten antiseptinen lääkitys ei koskaan voi olla iho-ongelmien ratkaisu itselleni vaan ainoastaan pieni lisäapu.

Basironia voisi suositella aknen puhkeamisvaiheessa ensiavuksi huolellisen puhdistamisen sekä oikeanlaisen kosteutuksen lisäksi. Suurimmalla osalla nuorista akne on tilapäinen lievä ongelma ja tällainen kevyt hoitomuoto voi olla riittävä. Mikäli vastetta ei kuitenkaan tule reilu kuukauden hoitokokeilun jälkeen, kannattaa jatkossa miettiä lääkärin vastaanotolle hakeutumista tehokkaampien hoitojen aloittamiseksi ja kiire on erityisesti, mikäli finnit aiheuttavat arpia.

AHA-hapot. Nyt mennään takaisin kosmetiikan puolelle. Tunnetuin AHA-happo on kenties glykolihappo, jota sisältäviä valmisteita käytin aiemmin vuosia. Suosikkini oli Alpha-H -merkin Liquid Gold -hoitoneste. Lisäksi käytin myös Pixin glykolihappoa sisältävää kasvovettä (Glow Tonic) sekä Overnight Glow Serumia. Käytön alussa glykolihappo tuntui vähentävän aknenäppylöitä tehokkaasti, mutta pidemmässä käytössä vaste ei kuitenkaan ollut niin erinomainen, mitä aloitus antoi ymmärtää. Säännöllisestä käytöstä huolimatta itsepintaisia syviä finnejä muodostui säännönmukaisesti.

AHA-hapot eivät olekaan hapoista tehokkaimpia aknen hoidossa, vaan tehokkaampaa on BHA-happo eli salisyylihappo, joka tunkeutuu AHA-happoja syvemmälle ihohuokosiin. AHA:n vaikutus on siis pinnallisempi ja lievään akneen se voi olla jopa riittävä. AHA-hapoilla on pääasiassa muita vaikutuksia, minkä vuoksi aloitin käytön aikanaan, glykolihappo ehkäisee ikääntymismuutoksia mm. lisäämällä kollageenin ja elastaaniin tuotantoa ihossa sekä häivyttää pigmenttiläiskiä. Aknen hoitoon en siis suosittelisi AHA-happoja pelkästään, mutta saatavilla on myös AHA/BHA-yhdistelmävalmisteita, jotka voivat toimia. Tällainen hoitoneste löytyy mm. Cosrx:lta, jota en ole itse vielä kuitenkaan kokeillut. Lisäksi The Ordinarylta löytyy mm. AHA/BHA-kuorinta-aine.

Mikä on toiminut hyvin

Lopuksi kiinnostavimpaan osioon eli toimivien ratkaisujen pariin. Näistä kirjoittamisessa ongelmana on se, että aloitin kahden hoitomuodon käyttämisen yhtäaikaa, jolloin näiden itsenäisiä vaikutuksia ei voi arvioida. Lopulta aknen hyvän hoidon kokonaisuus pitää sisällään useamman hoitomuodon yhdistämisen toiseen. Akneongelma ratkeaa harvoin yhdellä tietyllä hoitotuotteella tai lääkehoidolla.

Osalla yksittäinen hoito voi kuitenkin olla ratkaiseva; esim. isotretinoiinihoito tuo osalle pysyvän avun tai iho pysyy hyvänä tietyllä e-pillerimerkillä. Diane Nova oli e-pilleri, joka toimi minullakin  hyvin ja perushoidon (puhdistus, kosteutus) lisäksi en tarvinnut muuta hoitoa aknea vastaan. Haittavaikutusten vuoksi jouduin lopettamaan tämän aikanaan ja nyt uudelleen kokeilu olisi jo riskipeliä iän vuoksi (veritulppariski).

Loppukesästä ihon tilanne oli jälleen eskaloitunut pahaksi. Antibioottikuuri keväällä 2019 oli tuonut tullessaan ikävät maha-suolikanavan haittavaikutukset. Kesä meni ihon osalta lähinnä "tulipaloja" sammutelleen eli Basironin kanssa yksittäisiä näppyjä vastaan taistelemalla. Jossain vaiheessa kesää aloitin Acnatacin uudelleen ja sain siitä osittaisen vasteen, heikomman kuin mitä ensimmäisellä kuurillani 2-3 vuotta sitten. Näin antibiootit menettävät tehoaan toistuvassa käytössä, bakteerien resistenssiominaisuudet kehittyvät. Sama ongelma on nähtävissä kaikessa antibioottihoidossa terveydenhuollossa.

Jouduin jälleen mietinnän eteen, että miten tästä jatketaan eteenpäin. Kokeilenko jotain kotihoitomuotoa vielä vai täytyykö varata aika ihotautilääkärille, jolla sitten olisi isotretinoiinia tarjolla tai ehkä voisi vielä kokeilla sprironolaktonia, joka on antiandrogeenisesti vaikuttava nesteenpoistolääke, jota osa ihotautilääkäreistä käyttää aknenhoitoon. Huh. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuttanut.

Päädyin vielä kokeilemaan kahta juttua: Foreon ihonpuhdistuslaite Luna Mini 2:sta sekä BHA-tuotteita. Näiden aloittamisen jälkeen iho ei ole ollut pitkään aikaan näin hyvässä kunnossa...! Hyvää vaihetta on kestänyt nyt jo useamman viikon ajan, joten todennäköisesti kyseessä ei ole sattuma.

Foreo Luna Mini 2. Ajatuksena kasvoharjan ostamisessa oli testata, olisiko tehokkaammalla ihon pintakerroksen kuolleiden solujen ja epäpuhtauksien poistamisella vaikutusta näppyjen ilmaantumiseen vrt. tavanomainen kasvojen puhdistus käsipelillä. Pitkin vuosia olen lukenut blogeista monenlaista positiivista kokemusta liittyen Luna-harjoihin. Vaikka tehoa akneen ei olisi ollut, olisi kasvoharja kuitenkin käyttökelpoinen lisä ihonhoitorutiiniin eikä ostos menisi hukkaan.

Olin jo jonkin aikaa ennen Luna Mini 2:n ostoa käyttänyt "kertaköyttöistä" Foreo Luna Play -kasvoharjaa ja alustavasti huomasin sillä olevan positiivisia vaikutuksia ihon kuntoon. Kyseisen harjan sain Lookfantasticin pääsiäisboksista eli Beauty Egg Collectionista ja alun kokeilun jälkeen ehdin unohtaa harjan olemassaolon kuukausiksi. Näin kauneusboksien tuotteiden kanssa tuppaa monesti käymään kun kyseessä eivät ole tavarat, joita olisi itse aktiivisesti itselleen tarpeeseen valinnut.

Luna Playn ongelma on tosiaan kertakäyttöisyys; sillä luvataan olevan 100 käyttökertaa keskimääräisellä käyttöajalla. Tämän jälkeen laite on hyödytöntä roskaa, paristoja ei voi vaihtaa. En lähtisi laitetta em. seikkojen vuoksi ostamaan itselleni n. 30 euron arvoista Luna Play -laitetta, vaan mikäli Luna tai Luna Mini tuntuisi liian kalliilta, vaihtoehtona olisi myös Luna Play Plus, joka on paristokäyttöinen ja hintaa vain 44 euroa.


Harkitsin pitkään Luna Mini 2:n ja Luna 2:n välillä. Päädyin ostamaan Luna Mini 2:n sen vuoksi, että se on monipuolisempi käyttöominaisuuksiltaan kuin Luna 2. Luna Mini 2:sta löytyy kolmea erilaista nystyrää ja se sopii herkästä-rasvaiselle iholle. Luna 2:n osalta olisi joutunut valitsemaan normaalin, herkän tai rasvaisen ihon hoitolaitteen välillä. Mikään näistä ei sovi itselleni täysin sellaisenaan, joten monipuolisuus Luna Mini 2:ssa vei voiton. Luna 3 ei ollut missään vaiheessa vaihtoehto, sillä se tuo lisänä puhelinsovelluksen käyttömahdollisuuden kasvoharjaan liitettynä, jota pidän aikalailla itselleni turhana lisäominaisuutena.

Yllä olevassa kuvassa näkyy Luna Mini 2:n eniten käyttämäni puoli eli normaalille ja herkällekin iholle sopivat pehmeät harjakset. Kärjessä on muutama karkeampi nysty, jolla nenänpielten puhdistus onnistuu hyvin. + ja - näppäimistä säädetään värinän tehoa. Harja ilmoittaa sykäyksellä aina, milloin tietyn kasvoneljänneksen pesuaika on ohi, mutta harvemmin tottelen näitä sykäyksiä.

Ennen kasvoharjalla pesua puhdistan meikit pois öljypohjaisella putsarilla tai balmilla ihan käsin. Tämän jälkeen levitän 2. vaiheen geelipuhdistusaineen iholle. Mikäli en ole käyttänyt meikkiä, kuten aamulla, jätän pois 1. vaiheen. Sitten vain pyörittelemään laitetta iholla ja värinä hoitaa puhdistuksen. Käyn koko kasvot huolellisesti läpi ensin pehmeillä harjaksilla ja lopuksi vielä kääntöpuolen jämäkämmillä nystysillä (ks. kuva alla) ongelma-alueet kuten leuan, kulmakarvojen välin. Tosi helppokäyttöinen laite. Näppärä puhdistaa ja vesitiivis. Ei tule mieleenkään lintsata käytöstä aamuin illoin, varsinkin kun ihonhoito laitteella on alkanut tuottaa hyvää tulosta aknen osalta. Epäpuhtauksia ei muodostu enää leualle kuin hyvin harvoin ja nekin, mitkä muodostuvat, eivät ole megakokoisia paiseita vaan nopeasti paranevia pikkunäppyjä.


Arvelen hyvien tulosten perustuvan siihen, että iho yksinkertaisesti puhdistuu tehokkaammin ja paremmin tällä laitteella kuin käsinpesulla. Kuorivan puhdistusaineen tai kaksoispuhdistuksen teho ei voita koneen tekemää jälkeä. Lian ja meikin poispesemisen lisäksi harja irrottaa kuolleita ihosoluja, joiden ryppäät tukkivat huokosia ja johtavat talikertymiin, ihon tukkeutumiseen ja lopulta tulehdukseen eli finniin.

En silti usko, että Foreo Luna Mini 2 olisi yksin pelastanut ihoani. Toinen tärkeä osa hoitoa ovat salisyylihappoa korkeat pitoisuudet sisältävät tuotteet, joiden käytön aloitin samanaikaisesti Foreon käytön kanssa. iHerbistä tilasin Cosrx BHA Blackhead Power Liquid -hoitonesteen sekä Life-flo Salisylic Acid 2 % Spray -kasvosuihkeen.


Aloitin ensin Life-flo sprayn käytön. Suihkin tätä päivittäin kolme kertaa aina pesujen jälkeen (aamu, töiden jälkeen ja ilta) useampia kerroksia ihon ongelma-alueille, eli käytännössä leukaan ja osaan otsaa. Päälle sitten laitoin normaalit rutiinin mukaiset hoitotuotteet paitsi päivällä jätin usein leuan alueelle laittamatta mitään muuta. Kumma kyllä, tuote ei erityisemmin kuivattanut alkuun. Intensiivisen parin viikon käytön jälkeen kuitenkin iho alkoi kuoriutua ja siinä meni muutama päivä. Vähensin sprayn käyttöä ja siirryin ohessa käyttämään Cosrx:n hoitonestettä. Näin iho saavutti jälleen tasapainonsa.

Cosrx hoitonesteen teho perustuu betaiini salisylaattiin, jota on tuotteessa 4 % ja vahvuudeltaan vastaa 2 % salisyylihappoa, joka puolestaan on korkein sallittu pitoisuus kuluttajille myytävissä salisyylihappovalmisteissa. Lisäksi Cosrx:n hoitonesteessä on kosteuttavia ainesosia, joiden vuoksi tuotteen ihoärsytys ja kuivattavuus on saatu minimiin. Salisyylihappo on voimakkaasti rasvaliukoista ja tunkeutuu AHA-happoja syvemmälle ihokerroksiin kuorien ihohuokosia sisältäpäin syvempää, mitä esim. glykolihappo tekee. BHA siis irroittaa tehokkaasti kemiallisesti kuorimalla rasvaa sekä kuolleita ihosoluja syvältä ihosta, joita Foreon kasvoharja voi sitten mekaanisesti poistaa iholta.

Perusrutiiniin kuuluukin nyt aamuin illoin ihon puhdistus Foreo Luna Mini 2:n avustuksella ja tämän jälkeen pari kerrosta Life-flo sprayta epäpuhtauksia sisältäville alueille ja päälle yksi kerros Cosrx:n hoitonestettä. Mikäli pesen kasvot vielä tuossa välissä, eli meikit pois töiden jälkeen, suihkuttelen puhdistetulle iholle pari kerrosta sprayta. Muille ihoalueille, joissa ei siis epäpuhtauksia ole, levitän tavanomaisia ihotyypilleni sopivia tuotteita. Yöksi laitan yövoiteeksi koko kasvoille kerroksen Avitcidia, jonka alle tulee hoitonesteen lisäksi usein vielä kasvoöljy, kuten esimerkiksi Bybi CBD Booster.


Ikävä kyllä Life-flo Salisyylihapposuihke on tällä hetkellä loppu iHerbistä. Muualla en ole nähnyt tätä myytävän. Kyseessä on edullinen, alle 14 euroa maksava, isokokoinen (237 ml) pullo, joka on paljon enemmän kuin hintansa arvoinen löytö iholleni. Hankin tätä jemmoihin heti kun varastot iHerbissä täydentyvät. Cosrx:n hoitonestettä on iHerbistä tällä hetkellä saatavissa ja lisäksi sitä myydään myös Lookfantasticilla, mutta selkeästi kalliimpaan hintaan. iHerbissä 100 ml pullon hinta on reilu 20 euroa, mutta onneksi kyseessä on riittoisa tuote, riippuen tietenkin hoidettavan alueen laajuudesta. Itselläni riittää 1 painallus per käyttökerta. Kokeilemisen arvoinen salisyylihappotuote, joka on edellä mainittuja paremmin saatavilla, on The Ordinaryn Salicylic Acid 2 % Solution, joka on ajankohtaisesti ostoslistallani.

Postaus venyi pitkäksi, sillä pitkä on myös aknehistoriani ja sen myötä paljon erilaisia juttuja on tullut kokeiltua vuosien mittaan. Tässä ei välttämättä ole kaikki, mutta keskeisimmät kuitenkin. Tässä siis yhden akneihon tarina pääpiirteissään tuotteiden kautta läpi käytynä. Muista, että monet jutut, jotka eivät toimineet mulla, voivat toimia sulla. Toivottavasti sait tästä itsellesi jotain vinkkejä ihonhoitoon, jos ja kun tänne asti lukemisessa pääsit!


Mistä kosmetiikkatuotteista tai lääkehoidoista sinä olet saanut apua satunnaisiin finneihin tai pidempiaikaiseen akneen?

Kommentit

  1. Kiitos tekstistä, oli paljon mielenkiintoista luettavaa. Minusta kuulostaa että teet kasvoillesi koko ajan aika paljon. Anteeksi kun kommentoin tällaista, sillä enhän voi oikeasti tietää millainen ihotyyppi sinulla on. Kerron vain kuitenkin oman kokemukseni siitä mikä omalle tukkeutuvalle ja akneen taipuvaiselle mutta hyvin herkälle iholleni sopii ja mikä ei. Kaikki mekaaninen hankaus, voimakkaasti hajustetut tuotteet ja hapot ja muut vaikuttavat ja aktivoivat aineet ovat nykyään pannassa. Mitä enemmän koetin kasvojani puhdistaa sen pahempaan kuntoon ongelma-alueet menivät. Mitä enemmän puhdistin ja levitin esimerkiksi tuota Cosrx:n hoitonestettä sen pahempi tilanne oli. Herkkä ihoni meni epätasapainoon. Murehdin koko ajan saman kysymyksen äärellä: Pitääkö tälle tehdä enemmän vai vähemmän? Eli pestä enemmän vai vähemmän, rasvata enemmän vai vähemmän, kuoria vai olla kuorimatta. Tajusin oikestaan asian viimein kunnolla vasta kun muu iho alkoi olla kunnossa mutta leukaan alkoi muodostumaan näppyjä (ei ole koskaan ennen ollut minulla ongelma-aluetta, aikaisemmin oli posket jotka ovat nyt puhtaat). Tein itse diagnoosin joka voi olla toki väärä mutta joka ohjasi minut oikealle tielle: perioraalidermatiitti. POD:n hoidossa suositeltiin jättämään kaikki ylimääräinen minimiin, hajusteet ja kaikki aktivoivat aineet pois ja keskittymään vain perusrasvaukseen ja hellävaraiseen peruspuhdistukseen. Tein tätä kuukauden päivät, eli pesin Sebamedilla ja kosteutin Madaran jollain ihan perusvoiteella. Siinä välissä tuplapuhdistukseen ja kaiken maailman seerumeihin tottunut ihoni tuntui kiristelevältä ja näytti päivisin ikävän kuivalta, mutta olen aina luottanut siihen että iho myös tasapainottaa itsensä ja odotin kärsivällisesti. Tällä hetkellä POD on rauhoittunut eikä muita iho-ongelmia näy toistaiseksi, mutta on liian aikaista vielä hihkua onnesta. Lisäksi ihoni näyttää jotenkin kiinteämmältä ja kimmoisammalta kuin aiemmin ja ihohuokoset ovat pienentyneet. Iho ei myöskään enää kiristele eikä kiillä päivän aikana. Meikkituotteina olen käyttänyt jo yli kymmenen vuotta mineraalimeikkipohjaa joten se on kanssa paljon auttanut asiassa ja se on helppo pestä pois ilman kovaa vanhausta ja vaahdottamista. Minusta usein tuntuu että iho tarvitsee pienen hermoloman kaiken puunauksen suhteen. Tasapaino järkkyy niin helposti, ja iian emäksiset pesuaineet horjuttavat pH-tasapainoa. Voi olla että tämä mistä puhun on sinulle tuttua ja itsestäänselvyys ja tiedät jo miten ihoasi haluat hoitaa. Mutta minulle se auttoi. Tsemppiä taisteluun iho-ongelmien kanssa, et ole yksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kokemuksesi jakamisesta :) Perioraalidermatiitti tosiaan tarvitsee hyvin erilaista kohtelua kuin akne ja hyvä, että olet löytänyt diagnoosisi, joka vaikuttaa oikealta ja tavan hoitaa ihoasi. Mulla ikävä kyllä on kyseessä ihan tuo tavanomainen acne vulgaris, diagnoosi on liiottelematta 100 % varma ja taiteilua onkin hoitaa atooppista, herkkää akneihoa. Hoitostrategiaa täytyy muuttaa aina ihon tarpeiden mukaisesti. Edelleen tässä postauksessa mainitsemani hoitotapa on toiminut mulla ja oon tosi tyytyväinen tilanteeseen nyt. Toki nurkan takana vaanii mahdollisuus, että iho alkaakin jossain vaiheessa reagoida tähän hoitoon ikävällä tavalla ja ärtyy. Sitten täytyy taas miettiä asia uudelleen. Talirauhasten tukkeutuminen ja hyperkeratoosi ovat perusongelmiani, johon salisyylihappotuotteet ja mekaaninen kuorinta Foreon kasvoharjan avulla tuntuvat toimivan erinomaisesti.. POD:n kanssa tuollainen hoito olisi todellakin rääkkiä. Tietenkin hyvä kosteutus täytyy kuorivien hoitojen kanssa muistaa ja rutiiniin kuuluukin hoitonesteet, seerumit, kosteusvoiteet ja öljyt aamuin illoin ja usein siinä välilläkin.

      Poista
  2. Moikka! Oletko kokeillut The Ordinary-merkin azelaic acid 10% -voidetta? Ihotautilääkäri määräsi sitä minulle krooniseen aikuisiän vartalon akneen. Sain siitä aika hyvän hoitovasteen tosi pitkäksi ajaksi! Tuote ei ole kallis. Minulle selitti lääkäri niin että aknea saattaa aiheuttaa myös iholla kasvava sieni jota vastaan tämä voide on hyvä.

    https://www.beautybay.com/p/the-ordinary/azelaic-acid-suspension-10/?ctyid=fi&gclsrc=aw.ds&gclid=Cj0KCQjwlMaGBhD3ARIsAPvWd6jJZhYNjtDvIqd0ab7Qrd7sLSyyrbFx3zcEG_4cyx_pFF0JTSbXzxMaAkSKEALw_wcB

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit