Weleda Skin Food ja Skin Food Light

Nyt esittelyssä vähän aikaa käytössäni olleet Weledan tuotteet. Yleensä käytän tuotteita hieman pidempään ennen postauksen tekemistä, mutta tämä kaksikko vakuutti minut tosi nopeasti ja tuntuu, että olen päässyt tuotteiden ominaisuuksista selville hyvin lyhyemmässäkin ajassa. Eli erityisesti siitä, miten ne toimivat minulla.

Weledan Skin Food on vanha klassikkotuote, jonka olemassaolon olen tiedostanut, mutta se ei ole erityisemmin vedonnut, kunnes siitä julkaistiin Light -versio, joka kiinnitti huomioni. Tilasin tuotteen muistaakseni Ruohonjuuresta, en oo enää varma... Kauhea, kun tuntuu, etten muista mitään, vaikka viimeaikoina kosmeshoppailu on ollut osatani todella maltillista. Töiden piikkiin menee muistamattomuus (l. krooninen väsymys 😷, mutta nyt viimeaikoina olen tsempannut nukkumisen kanssa, joten eiköhän tämä tästä). Huomasin nopeasti, että Light on todella hyvä meikin alle. Aloin lukemaan lisää Skin Foodista ja erityisesti päädyin lukemaan Miia Ezenin blogista hänen vinkkejään voiteen käytöstä. Miian tekstien myötä kiinnostuin todella paljon originaalin Skin Foodin mahdollisuuksista meikin alla. Oli pakko kokeilla ja tuubi lähti mukaan Ruohonjuuren kivijalkamyymälästä.



Näitä pirteän keväisiä tuubeja ei ole kyllä hinnalla pilattu, joten kokeilukynnys ei ollut korkea. Light oli alennuksessa Ruohonjuuren verkkoakaupassa, hinta noin 7 euroa muistaakseni ja tuo original kympin luokkaa myymälässä.

Ennen kuin kerron yhtään enempää, täytyy vertailla vielä incl-listoja:


Tuotteet ovat lopulta todella erilaisia keskenään. Tuotetuntuman ja tuoksun perusteella olisi vaikea yhdistää näitä kahta toisiinsa. Incl-listassa on kuitenkin hyvin paljon yhtäläisyyttä, minkä perusteella tuotteiden voi ymmärtää olevan sukua toisilleen. Originaali voide on paksua, ravitsevaa ja suojaavaa. Voide jättää ihon pinnalle selkeän suojakerroksen. Ennen Miian vinkkejä en olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni tätä muualle kuin korppukuiviin kyynärpäihin ja huuliin. Nyt kuitenkin olen oppinut, että tätä parempaa meikinalusvoidetta kuivalle/normaalille iholle ei ehkä ole. Light voide muistuttaa enemmän tavanomaista luonnonkosmetiikan hieman tukevampaa päivävoidetta. Light imeytyy melko hyvin iholle ja jättää sekin suojaavan hieman tahmean kerroksen iholle, mutta vähäisemmässä määrin kuin originaali versio.

Voiteiden ravitsevuuden/paksuuden eron tekee alkupään eroavaisuudet ainesosissa todennäköisimmin, sillä alkuperäisessä voiteessa heti auringonkukkaöljyn jälkeen tulee lanoliini eli lampaanvillarasva, joka antaa villamaisen tuoksun koko tuotteelle. Light -versiossa lanoliini on vasta loppupuolella. Light ei tuoksu ollenkaan villalle/lampaalle vaan siinä on hento yrttimäinen hyvin tavanomainen luonnonkosmetiikan voiteen tuoksu. Lanoliinin jälkeen originaali jatkaa rasvalinjalla eli 3. ainesosa on manteliöljy, kun taas Lightissä mennään kevyempiin ainesosiin, kuten glyseriini ja alkoholi.

Skin Food Light on tällä hetkellä käytössä minulla päivävoiteena eli viimeinen kerros hoitonesteen ja seerumin jälkeen. Mikäli kuitenkin laitan meikkipohjan, Light tulee vain leukaan, nenään ja otsalle eli rasvoittuvalle T-alueelle. Poskille ja huulten ympärille laitan originaalia Skin Foodia. Skin Food estää tämän kuivemman ihoalueen kuivumisen päivän mittaan, mihin ei kovin moni muu voide ole yhtä hyvin pystynyt tähän mennessä. Skin Foodien enempi vähempi tahmeasta tuntumasta ei ole mitään haittaa meikin alla, oikeastaan päinvastoin. Peitevoide ja meikkivoide jotenkin levittyvät paremmin tämän päälle kuin hyvin täydellisesti imeytyvien voiteiden päälle. Meikin kestossa ei ole huomauttamisen varaa Skin Foodien kanssa verrattuna muihin päivävoiteisiin. Primereitä en jaksa arkimeikissä ikinä käyttää.

Originaali Skin Food pehmentää ja ylläpitää ihon kosteutta meikin alla ja esim. nasolabiaalialueella tämän huomaa siten, että ks. alueen hienoinen juonteisuus ei tule esille päivän mittaan meikin alla, kuten yleensä tuppaa kuivempien voiteiden kanssa käymään. Pahimmillaan juonteet suorastaan korostuvat ihon kuivuttua, vaikka aamusta kaikki olisi hyvin.


Parasta näissä voiteissa on se, että aknen kanssa ei ole tullut yhteentörmäystä toistaiseksi eli en ole huomannut, että näppylöinti olisi lisääntynyt. Muutama ihottumaläiskä on ollut kiusaamassa sekä myös ylähuuli sekä sen ympärys on ollut rohtunut/ärtynyt viimeaikoina. Näillä alueilla Skinfoodit toimivat moitteetta ja ärsyttäättä ihoa, päinvastoin iho on tykännyt voiteista, erityisesti originaali on hoitanut rohtuneita alueita mukavasti. Toki niillä, joiden iho reagoi luonnollisille eteerisille öljyille, nämä eivät toimi. Itse en ole yhdistänyt ihoni reagointia mihinkään tiettyyn ainesosaan. Taustalla lienee atooppinen taipumukseni. Mikään tietty tuote ei näytä lehahduttavan tai aiheuttavan ihottumaa, joten en voi eteerisiä öljyjäkään omalta osaltani moittia, vaikka ne ovat yksi ainesosaryhmä, joka aiheuttaa tunnetusti ihoärsytystä luonnonkosmetiikassa.

Voin lämpimästi suositella Weledan Skin Foodeja mm. yllä mainittuihin tarkoituksiin, mikäli vegaanius ei ole vaatimus ja lampaanvillarasvan tuoksu on ok. Tuoksu on omintakeinen, kaikki eivät siitä pidä. Jos ajatus lampaanvillan tuoksusta ei heti herätä muistikuvia mielessä, kannattanee käydä kaupassa testailemassa. Minulle tuoksu tekee jotenkin lämpimän kotoisan olon, vaikka en olekaan maalta kotoisin. Lightin osalta lampaan tuoksun suhteen ei ole huolta, ei tule perus yrttisen pohjan läpi, joka sekin on yllättävän kevyt.


Onko Weledan Skin Food tai Light -versio sinulle tuttu tuote? 

Kommentit

  1. Onpas mielenkiintoisia tuotteita. En olisi koskaan uskaltanut käyttää tuota alkuperäistä voidetta incissä olevan alkoholin takia. Mulla aina into lätsähtää, kun näen sen sanan jossakin, heh;) Molemmat kuulostavat kuitenkin todella kiinnostavilta, vaikkei mulla tällä hetkellä ole kuivuusongelmaa (kop, kop) kasvoissa. Pistän korvan taa kuitenkin;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit