Novexpert Booster Vitamin C

Esittelyssä ensimmäinen kokeilemani luonnonkosmetiikan C-vitamiiniseerumi. Kollageenin tuotantoa ja ihoa kirkastavaa C-vitamiinipitoista tuotetta on ollut jo pitkään tarkoituksena käyttää säännöllisesti ihonhoidossa, mutta seerumien/voiteiden osalta on tullut vastaan pettymyksiä, jolloin C-vitamiinin käyttö on sitten ajoittain jäänyt vähäisemmäksi. Mm. näistä en tykännyt: The Ordinaryn Vitamin C Suspension 23 % HA Spheres 2% ja Ethylated Ascorbic Acid 15 % Solution. Ensimmäinen ärsytti ihoa, oli oikeastaan kivulias kokemus, mihin iho ei tottunut ja käytöstä en havainnut mitään positiivisia vaikutuksia. Toinen taas on omituisen tuoksuinen, oikein sellainen teollinen kemikaalin tuoksu ja kuumottaa kasvoilla. Imeytyminen oli huonoa tällä öljymäisellä koostumuksella. Jälkimmäinen odottelee vielä kaapin perukoilla käyttöään, voi olla etten kuitenkaan enää palaa siihen.

Kun Katja Kokko blogissaan esitteli Novexpertin C-vitamiiniseerumin, niin oli heti oikeastaan pakko päästä testaamaan sitä. Kyseessä on ranskalainen sertifioitu luonnonkosmetiikkamerkki. Yliopiston apteekissa oli pitkään kaikki luonnonkosmetiikka -20 % alennuksessa, joten sieltä lähti mukaan tämä seerumi ja parilla muulla käynnillä muitakin tuotteita. Tuollaista alennusta on hieman vaikea ohittaa...



Seerumi on pumppupullossa, mistä plussaa. Seerumi itsessään on sävyltään oranssia ja geelimäisen läpikuultavaa. Tuote imeytyy kasvoille nopeaa ja en ole merkittävää rullautumista huomannut. Tämä ei ole mikään super hellävarainen koostumukseltaan eli ärtyneelle ja ihan herkimmälle iholle ei ehkä sovi. Mikään merkittävän määrän C-vitamiinia sisältävä tuote tuskin on tuolloin sopiva. Olen itse kamppaillut herkistyneen ihon kanssa melkein koko kevään. On ollut ajanjaksoja, pitkiäkin, etten ole pystynyt käyttämään normaaleja hoitotuotteitani, ilman että lähes koko kasvot lehahtavat punaisiksi ja alkaa ikävä kirvely. Erityisesti silmänalukset ovat olleet todella herkkänä sekä suun ympärys. Tämä on minulle uutta, sillä aiemmin silmänympärykseni kestivät lähes mitä vain, ihan retinolituotteitakin ongelmitta.

On jäänyt epäselväksi, mistä tällainen on johtunut. Tuotteille herkistyminen olisi mahdollinen vaihtoehto, mutta ei se ole sitäkään, sillä kuitenkin lopulta olen pystynyt ihon rauhotuttua palaamaan entisiin tuotteisiin ja käyttämään ongelmitta, kunnes taas jossain vaiheessa iho on mennyt huonompaan suuntaan. Happokuorinnat ja glykolihappotuotteet on täytynyt jättää nyt toistaiseksi kokonaan pois, sillä ne saavat ihon ärtymään erityisesti jos edes hipaisee sy-aluetta. Ihon rauhoitteluun olen käyttänyt mm. Dermosilin kanerva-seerumia, joka on ollut korvaamaton. Tämän lisäksi sinkkivoiteet ovat olleet tärkeässä asemassa ihonhoidossa. Todennäköisimmin ärtyminen on atooppisuudesta johtuvaa ja siten vaihtelevaa. Nyt on ollut stressiä pahentamassa atopian tilannetta. En ole tuntenut stressiä kovin selkeästi, mutta kehossa iholla se on todellakin ilmentynyt. Atopian lisäksi myös aknen kanssa on tilanne ollut huono, olen joutunut antibiottikuurille, joka onneksi on nyt purrut.

Iho-ongelmien vuoksi Novexpertin seerumi on ollut pitkään käyttämättä. Jos tätä laittaa ärtyneelle iholle, lehahtaa se entistäkin punaisemmaksi ja alkaa kirvellä. Ihon täytyy olla kunnossa C-vitamiinituotteita aloitettaessa/käyttäessä. Nyt taas alkuvuoden taistelun jälkeen parempana aikana olen käyttänyt seerumia vajaan kuukauden ajan päivittäin, usein sekä aamulla että illalla.


Paketin mukana oli perusteellinen esittely/ohjelehtinen tuotteesta. Taustalla Novexpert -sarjan tuotekehittelyssä on mm. ihon ikääntymiseen erikoistuneita lääkäreitä ja tutkijoita. Seerumin kerrotaan olevan stabiilia useiden kuukausien avaamisen jälkeen ja sopivan kaikille ihotyypeille. On tämä mielestäni selkeästi hellävaraisempaa iholle kuin esimerkiksi The Ordinaryn useat C-vitamiinituotteet, vaikka ei ärtyneelle iholle sovikaan. Toisaalta ärtyneelle tai rikkinäiselle iholle ei kovinkaan moni tuote sovi muutenkaan. 

Vajaan kuukauden käytössä ei voi sanoa, että iholla huomaisi mitään näkyviä tuloksia. Hyvällä ihonhoidolla tuloksia voi saavuttaa pitkällä vuosien tähtäimellä kenties eli käytännössä saavutus olisi se, että ihon vanhenemismuutoksia voisi jollain tavalla jarruttaa. Seerumilla saattaa olla osansa siinä, että iho näyttää taas kirkkaammalta. 

Kyseessä on kosmeettisesti miellyttävä ja hyvin imeytyvä seerumi, josta löytyy kosteutustehojakin jonkin verran. Ihon ärsytystä ei terveellä iholla tapahdu. Käytän tätä hoitonesteen päällä ja lisäksi ihon ollessa kuivana saatan lisätä vielä toisen seerumin päälle ja vielä päivä/yövoiteen. Novexpertin C-vitamiiniseerumia voi suositella, mikäli kaipaa kosteuttavaa ja hellävaraista korkean C-vitamiinipitoisuuden seerumia, jossa on C-vitamiinin lisäksi reilu määrä muitakin ihoa hoitavia ainesosia.

Kommentit

Suositut tekstit