Dafna's

Esittelyssä Dafna'silta kaksi tuotetta, päivävoide ja silmänympärysvoide. Dafna's on auyrvedinen luonnonkosmetiikkasarja, jota valmistetaan Espanjassa. Itselleni auyrveda ei ole millään tavalla tuttu asia. Kyseessä on intialainen holistisen lääketiedejärjestelmä. Dafna'sin ihonhoitotuotteet perustuvat tähän auyrvedasysteemiin. Auyrvedisestä ruokavaliosta olen myös kuullut/lukenut aiemmin, mutta ei ole omakohtaista kokemusta tästä. Syy, miksi päädyin testaamaan Dafna'sia, oli vaikuttava arvio tuotteista Katja Kokon blogissa, ei niinkään se, että pohjalla on auyrvedinen filosofia.



Koko sarja vaikutti todella kiinnostavalta. Ostin kaksi tuotetta, joista oli eniten pulaa, käyttööni. Eli ostoskoriin lähti Dafna's Eye Care korjaava silmänympärysvoide sekä Moisture Plus elvyttävä päivävoide. Mietin pitkään paksumman Moisture Plus -voiteen ja Moisture + Light kevyemmän version välillä päivävoidetta valitessa. Päädyin paksumpaan, sillä käyttöä on odottamassa iso pullo Whamisan Lotionia eli kevyempää päivävoidetta. Ostin tuotteet OM Organic Beauty -verkkokaupasta.

Auyrvedisissä tuotteissa voi kuvitellakin, että on voimakas tuoksu ja muuta en odottanutkaan. Päivävoiteessa onkin hyvin omaperäinen tuoksu, josta tulee Intia mieleen. Ei varsinainen yrttituoksu. En osaa kuvailla tarkemmin millainen se on, mausteinen ehkä lähimpänä? Paras on itse kokeilla :D Päivävoiteen mukana tuli tällainen ohje, miten samalla toteuttaa rentouttava kasvohieronta voidetta levitettäessä.


Itsellä jäänyt tähän saakka kokeilematta, mutta ehkäpä vielä joku päivä. Aina on aamuisin muka niiin kiire...

Itse voiteeseen sitten. Kyseessä on paksumpi päivävoide, jonka imeytymistä kasvoille saa jonkin verran odotella ja hieroen ja taputellen tuotetta kasvoille. Hyvin se kuitenkin lopulta imeytyy. Voide ei jätä rasvaista tuntua kasvoille, jättää sen jopa alkuun aavistuksen mataksi/puolimataksi, ei missään nimessä kiilteleväksi. Välillä tuntuu, että tämän jälkeen iho jää kuivaksi ja niin se voi ollakin, ellei muista pakata iholle tarpeeksi vesikosteutusta tämän alle eli hoitonestettä ja seerumia.


Voiteen koostumus ei ehkä täysin vakuuta. Tykkään kuitenkin lopulta enempi fluidimaisista koostumuksista eli ohuista voiteista. Nekin voivat olla riittävästi kosteutta sitovia. Tämä ei ole ollenkaan huono voide missään nimessä. Plussaa siitä, että formulointi on onnistuttu tekemään ilman merkittävää määrää ns. turhia täyteaineita. Incl vaikuttaa oikein hyvältä, sen mitä oman ymmärryksen puitteissa siitä voi sanoa. Paksumpien voiteiden ystäville tämä voide on ehdottoman hyvä valinta, ellei eksoottisesta tuoksusta ole haittaa.

Herkälle tai vaurioituneelle iholle voide voi olla ärsyttävä. Olen aiemmissa postauksissa kertonut oman ihoni atooppisuudesta ja sen aiheuttamasta ajoittaisesta herkkyydestä. Pahimmillaan iho sietää vain hyvin rajallisesti hoitotuotteita. Ihoni ollessa herkkänä ja reagoivana, en pystynyt käyttämään tätä Dafna'sin voidetta. Kun se on nyt taas tasapainossa, mitään ärsyyntymistä ei tapahdu.


Olisin odottanut, että silmänympärysvoide olisi tuoksumaailmaltaan samanlainen kuin päivävoide. Yllätyksekseni näin ei ollut. Sy-voide on lähes tuoksuton. Koostumukseltaan se on geelimäistä voidetta, kuin royal jellyä eli mehiläisten tuottamaa ravinteikasta hyytelöä. Koostumus on loistava, imeytyvyys priimaa. Kosteuttaa sekä suojaa sy-aluetta tehokkaasti eikä ärsytä ärtynyttäkään ihoa. Tämä sopii kaikenikäisille ja ihoisille, vaikka onkin suunnattu enempi ikääntymismuutoksia vastustamaan. Ehkä on vanhanaikaista luokitella vuoteet erikseen nuorelle iholla ja ikääntyvälle, muodostaa anti-age -kategorioita yms. Enempi markkinointitemppuja tuollaiset.

Hyvä ihonhoito laadukkailla tuotteilla on iästä riippumaton asia mielestäni. Erikoinen ajatus se, että jokin voide on liian "vahva" nuoremmalle iholle, ikäänkuin ainesosat olisivat "liian tehokkaita".  Samalla kuitenkin hyvin on olemassa hyvin vähän tieteellistä näyttöä siitä, että kosmetiikka voisi vaikuttaa ikääntymismuutoksiin pysyvästi. Poikkeuksena tästä ovat retinoidit, jotka pystyvät siihen vahvoissa muodoissaan. Samoin tietyt hapot ja C-vitamiini kenties. Retinoidien ja vahvempien happojen osalta varmasti on paikallaan käyttää harkintaa sen suhteen, milloin tuote on itselle sopiva, milloin ei. Eli eivät ole kaikenikäisten ja -ihoisten tuotteita. "Liiallisen tehokkuuden" ajatuksessa voisi kenties olla taustalla myös se, että tietyt tuotteet ärsyttävät herkästi ihoa eivätkä siten sovi kaikille. Tai sisältävät ainesosia, jotka muodostavat okklusiivisia kalvoja ja aiheuttavat/pahentavan finnien muodostusta, jolloin eivät pääsääntöisesti nuorelle iholle sovi.

Koen, että luonnonkosmetiikassa ikärajat hämärtyvät voiteiden osalta tietyllä tavalla. Enempi mennään ihotyypin mukaan. Luonnonkosmetiikassa ei myöskään ole mahdollista markkinoida tuotetta jonkin tietyn synteettisen laboratorio-olosuhteissa kehitellyn kemikaalin perusteella. Synteettisen kosmetiikan puolella tällaisessa markkinoinnissa tuodaan esille, miten molekyyli vaikuttaa ihoon korjaamalla näkyvästi ikääntymisen merkkejä. Olisikin melko hämmentävää suositella tällaista 20-vuotiaalle.. vaikka ks. molekyyli ei todennäköisesti tee iholle yhtään mitään. Esimerkkinä tällaisesta molekyylista sanottakoon L'Orealin kehittämä Pro-Xylane. Heidän mielestään vaikuttava innovaatio ja tähtiraaka-aine Revitalift -sarjassa.

Dafna'sin sy-voiteesta ei oikeastaan ole tämän enempää sanottavaa kuin mitä yllä. Kannattaa kokeilla, voit ihastua. Sopii mielestäni myös täyteläisiä koostumuksia suosiville, tämä on täyteläisen ja ohuen puolivälistä. Toisinaan täydennän hoitovaikutusta illasta laittamalla silmänympäryksille tarkoitettua öljyä voiteen päälle. Mm. Dr. Botanicalsilta löytyy ihana sy-alueen öljy, Pomegranate Superfood Brightening Eye Serum, joka tuli viimevuoden lopussa LF-boksin mukana.


Dafna'sin silmänympärysvoiteen koostumus on hyytelömäinen. 


Onko sinulla kokemuksia Dafna'sin tuotteista?

Kommentit

  1. Dafna's on mulle ihan vieras merkki, en ole aiemmin kuullutkaan! Itse vierastan vähän tämänkaltaisia tietyn taustafilosofian omaavia tuotteita, mikä tietysti johtuu omasta rajoittuneisuudestani, mutta silti ne tuntuvat itselleni jotenkin luotaan työntäviltä. Anyways, olipa kiva lukea taas perusteltuja näkemyksiä ja aina opin uutta sinun postauksista. Olen oppinut katselemaan incejä uusin silmin varsinaisten hoitavien aineiden suhteesta täyteaineisiin. Kiitos sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista <3 Kiva kuulla, että olet tykännyt mun teksteistä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit