Syyskuun 2018 loppuneet

Syyskuun loppuneiden esittely marraskuussa.. En olisi vielä kesän lopulla uskonut, että tämä syksy tulisi olemaan näin kiireinen. Blogitauko ei ole ollut tarkoituksena, mutta niin on kuitenkin käynyt. Työt ja opiskelu on vienyt sen ajan, minkä olisin bloggaamiselle ja muille harrastuksille halunnut käyttää. Tahti ei hiljene kuin nyt väliaikaisesti parin viikon ajaksi, sitten vuorossa on lukukauden loppurutistus tentteineen ja työtahtikin kiihtyy. Muuttokin on tulossa loppuvuodesta ja se työmäärä mikä siihen liittyy, hirvittää jo etukäteen.

Tällainen kasa kosmetiikkaa loppui syyskuussa. 

Käydään läpi ensin hiustuotteet.


Gliss Hair Repair -hiusnaamio on ollut hyvä ihan perus hoitoaineena käytettynä jokaisen pesun yhteydessä. Tällä olen saanut pahasti takkuuntuvat ja huonokuntoiset vaalennetut latvani kuriin. Myös L'Orealin Dream Length -naamio on ollut vastaava yhtä hyvä tuote. Muutoin sanoisin, että ostaisin tätä jatkossa lisää, mutta olen löytänyt Organic Shopin hiusnaamioista näille edellä mainituille varteenotettavan kilpailijan, jonka puoleen jatkossa mielummin käännyn, sillä ovat halvempia ja lisäksi luonnonkosmetiikkaa, jota olen viimeaikoina yhä enemmän priorisoinut ihonhoidossakin.

Hellä Mietonen -shampoon pullo oli kiva, mutta käyttökokemus ei niinkään. Shampoo pesee hiukset narskuvan puhtaiksi eli aivan liian tiukkaa tavaraa minun hiuksilleni. Tarvitaan tuplamäärä hoitoaineita, sekä poispestävää että jätettävää, jotta shampoon vaikutuksen saa neutraloitua. Ei jatkoon.

Live Color Spray tuli Bette Boxin mukana aiemmin tänä vuonna. Sävyte oli täysi katastrofi. Hiukset jäivät sen jäljiltä tahmeiksi ja väriä oli joka paikassa käsittelyn jäljiltä. Tulos pinkillä sävytteellä oli aika kauhean näköinen luonnonvaaleisiin hiuksiin testattuna, samea, kiilloton ja laimea. Omaan päähän en tätä laittanut. 

Four Reasons Moisture Mist -hoitosuihke oli jonkinmoinen pettymys. Kosteuttava suihke ei ollut tarpeeksi hoitava ja selvittävä takkuisille ja huonokuntoisille latvoilleni, jotka kaipaavat silikonipitoista suihketta. Suosittelisin kosteuttavaksi suihkeeksi hyväkuntoisille käsittelemättömille hiuksille.

Kasvovedet, suihkeet ja essencet.


Lumene Lähde -kasvosuihke oli mukavan kosteuttava ja raikastava. Plussaa todella hienojakoisesta sumusta, jonka suihkepullo antoi. Nyt kun ajatus on yhä enemmän kääntynyt luonnonkosmetiikkaan päin, katselen melko kriittisesti incl-listoja tavanomaisen kosmetiikan puolella (toki kriittisesti katselen luonnonkosmen tuotteitakin, niissäkin on omat sudenkuoppansa täyteaineiden kanssa). Tässäkin näen aika paljon täyteaineita, joilla ei ole ihonhoidollista merkitystä vaan enemmän koostumuksen formulointiin liittyvä merkitys, vaikka tehoaineitakin tästä toki löytyy. En usko ostavani suihketta kuitenkaan uudelleen, sillä markkinoilla on sellaisiakin vaihtoehtoja, jotka ovat ns. täyttä tavaraa ainesosiensa puolesta.

Lumene Sisu Essence houkutteli ostamaan itsensä metsäisen tuoksunsa vuoksi. Aluksi tuoksu oli ihana, mutta kyllästyin siihen lopulta. Pullo oli tosi epäkäytännöllinen myös, vaikka nyt myöhemmin olen vastaavanlaisiin tottunut. Tein kuitenkin niin, että kaadoin Lähde -suihkepulloon tämän essencen ja käytin kasvosuihkeen tapaan. (Eli tosiasiassa Lähde -kasvosuihke oli loppunut jo paljon ennen syyskuuta ;) Essence oli koostumukseltaan siis aivan yhtä vesimäistä kuin suihkekin, joten ratkaisu toimi loistavasti. Tässä incl on mielestäni laadukkaampi kuin Lähde-suihkeessa ja täyteaineita ei ole kovin monta varsinkaan incl:n alussa, jossa asialla on suurin merkitys hoitavuuden kannalta. Tuoksun vuoksi tämä ei enää taida minun ostoskoriini päätyä. Lisäksi olen löytänyt nyt suosikkiessenceni tai hoitoveteni, joita en herkästi korvaa millään muulla tuotteella. Joskus kosmetiikan testailunkin suhteen pääsee "maaliin", vaikka enhän tiedä, mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan. Kyseessä on Whamisan Tonerit, joista teen postauksen vielä myöhemmin, toivottavasti lähiaikoina.

Mossa Anti-Blemish Clarifying Toner oli timanttinen kasvovesi. Incl on laadukas ja hoitava, lisäksi tämä sisältää AHA- ja BHA -happoja, jotka pitävät tukkeutumiseen taipuvaisen ihon auki kuitenkaan yhtään kuivattamatta. Plussaa edullisesta hinnasta, tätä kehtaa vanulappuunkin kaataa toisinkuin kalliimpia kasvovesiä, joita taputtelen kasvoille kämmenen kautta sormin. Koen, että tarvitsen kuitenkin aina käyttööni sellaisen kasvoveden, jolla käyn ihon läpi vanulapun kanssa eli puhdistavan ja puhdistuksen viimeistelevän kasvoveden. Sellaiseen tarkoitukseen Mossan kasvovedet ovat loistavia, tämä Anti-Blemish erityisesti itselleni kun iho on epäpuhtauksiin taipuvainen. Uskoisin ostavani uudelleen, vaikka tuoteviidakossa on testattavaa vaikka ja kuinka.. nytkin mielessä on ainakin pari kokeiltavaa ennen uutta kierrosta.

Erno Lazlon matkakokoinen essence oli Prahan matkan pelastus. Raikastava paksu geelimäinen essence imeytyi ihoon hyvin. Tuoksu oli turhan voimakas. En usko ostavani tätä Lookfantasticilta uudelleen, mutta oli kiva saada tuote LF boksista ja tuli tarpeeseen matkalle.

Kasvojen pesuaineet.


Balanceme Pure Skin Face Wash on hyvä hellävarainen voideputsari ja plussaa siitä, että on luonnonkosmetiikkaa. Yrttinen tuoksu oli mieto, ei mitenkään häiritsevä. Kasvoputsarille on tärkeää, ettei se kuivata ihoa ja pH-tasapaino säilyy oikeana. Tämä puhdistusaine täyttää nämä kriteerit hyvin. Voisin ostaakin (tämä tuli LF-boksin mukana), jos olisi kivijalkamyymälästä saatavilla. Epäilen, että tilausta tulisi tehtyä.

SVR Sebiaclear -puhdistusgeeli tuli LF boksin mukana matkakokoisena. Nyt täytyy sanoa näin 2 kk tuotteen loppumisen jälkeen, että mitään ei jäänyt mieleen tästä. Siten en arvosteluakaan pysty tästä tekemään. Todennäköisesti keskinkertainen tapaus kun mitään huonoakaan ei mieleen jäänyt.

Tarten geelimäinen kasvoputsari tuli tilauksen mukana näytteenä. Nyt en ollenkaan enää muista minkätyyppisestä tuotteesta oli kyse. Todennäköisesti perus geeliputsari, tuoksuton ja väritön, mitäänsanomaton. Muistaakseni meikit pesi kuitenkin pois tehokkaasti. Kuten voi päätellä, tuote ei tehnyt vaikutusta, joten tuskinpa tilaan tätä tartelta.


Ostin Whamisan Eye Essencen suurin odotuksin, mutta tuote oli jossain määrin pettymys ainakin alkuun. Odotin täyteläisempää voidetta, mutta tämä oli aika ohutta koostumukseltaan. Loppua kohden aloin yhä enemmän pitämään tästä hyvin imeytyvästä silmänympärysihon tehokosteuttajasta ja incl on tosiaan täyttä tavaraa. Täytyisi ajatella tämän käyttöä yhdessä muiden Whamisan tuotteiden kanssa, jotta ymmärtäisi tuotteen idean kokonaisuudessaan. Whamisan ihonhoitofilosofian perustana on tuotteiden kerrostus ja siinä kokonaisuudessa paksu sy-voide ei oikeasti toimisi, sillä hoitovesi on alla jo omana kerroksena tai useampanakin ja lisäksi päälle tulee vielä lotion ja mahdollisesti hoitoöljykin. Haluan testata tätä vielä uudelleen yhdessä Whamisan muiden ihonhoitotuotteiden kanssa, osana kokonaisuutta. Uskon, että tuote avautuu tuolloin uudella tavalla. Whamisan erikoisuus on fermentoidut ainesosat, joilla on oma etunsa ihonhoidollisesti. Fermentointi mm. auttaa aktiiviainesosia imeytymään ihoon paremmin, tehostamaan niiden vaikutusta ja tasapainottamaan ihon omaa toimintaa.

Cliniquen Pep-Start silmänympärysvoide on matkakoko, joka tuli Cliniquen kokeilupakkauksen mukana ja kulki pitkään meikkipussissa mukana kunnes tehokäytin sen loppuun. Keskivertoa parempi silmänympärysvoide kosteutustehon puolesta ja vaikutus säilyy myös koko päivän. Jättää sileän pinnan ja sopii myös meikin alle hyvin häivyttämään juonteita. Ei huonoa sanottavaa tästä. Synteettisen kosmetiikan ystävälle hyvä valinta. Ajatuksenani on tässä lähiaikoina nyt testailla enemmän luonnonkosmetiikan sy-voiteita, joten Pep-Start ei päädy ostoslistalleni.


The Ordinaryn Niacinamide 10% + Zinc 1% on tullut muutamaan otteeseen arvosteltua eri postausten yhteydessä, mm. tässä The Ordinary -ostopostauksessa. Haluaisin pitää tuotteesta, sillä se on ainesosiensa puolesta ikääntyvän ja akneihon paras kaveri. En vain vielä ole saanut tätä ihollani toimimaan. Ongelmana on rullautuvuus kasvoilta sekä työläs imeytyminen. Harjoitukset jatkuvat, tätä on jemmoissani vielä kaksi kokonaista pulloa.

Lumene Lähde Intense Hydration matkakokoinen päivävoide tuli Bette Boxin mukana. Tuoksu on tyypillisen Lumenemainen. Voide kosteuttaa ihan hyvin, mutta incl on melko heikko tehoaineiden osalta. Haluan käyttää kasvoilleni laadukkaampia koostumuksia, joten tämä meni vartalolle ja kaulalle. Ei ole minun juttuni tällaiset voiteet.


Iisi 2in1 Banana -suihkusaippua on hellävaraisesti pesevä nimensä mukaisesti banaanintuoksuinen suihkuhetken piristys. Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan, pullo maksoi vain 1 euron. Tokmannilla käydessäni täytyy taas napata muutama pullo ostoskoriin. Banaanin tuoksun faneille ehdoton tuote.

Rexona Orchid Fresh -suihkusaippua tuli Bette Boxin mukana. Toimivaa perus Rexonaa, tuoksu oli raikas ja miellyttävä kukkainen. Ei isompaa sanottavaa tästä, hommansa hoitaa.


Essencen Cubanita baking & banana -irtopuuteri kuului kausikokoelmaan eli tätä ei ole nyt enää saatavilla. Toivon, että Essence pitäisi markkinoilla pysyvässä valikoimassaan banaanipuuteria, sillä tämä oli tosi loistava tapaus. Toimi meikin kiinnittämiseen ja myös ihan paljaalle ihollekin punaisuutta taittamaan ja antamaan mattapintaa. Koostumus on hienojakoinen ja hyvin puuterisiveltimellä levittyvä.

Ciate Wonderwand -ripsiväri tuli matkakokoisena LF-boksin mukana. Kuten useat matkakokoiset ripsivärini aiemmin, tämäkin kuivui nopeasti. Ripsarista ei oikein jäänyt mitään mieleen, joten voisi sanoa, että keskinkertainen tapaus.

Kommentit

  1. Mulla on Whamisan toneri odottamassa, että saan pari muuta alta pois. Kiva päästä kokeilemaan, kun merkistä puhutaan niin paljon. Nuo täyteaineet ja varsinaiset hoitavat aineet on kyllä mielenkiintoinen juttu. Olen itsekin huomannut, että Lumenen tuotteissa niitä hoitavia on aika hintsusti riippuen tietysti tuotteesta. Vaikka tuotteiden nimet ja kehusanat antaa olettaa muuta, niin valitettavasti toimivuus ei aina ole sitä, mitä voisi olettaa.
    Kivasti loppuneita taas, ja oikein informatiiviset ja kiinnostavat arviot. Näitä on mukava lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva kuulla, että olet tykännyt lukea näitä postauksia :) Lumene tosiaan on aika hypetetty tuon brändiuudistuksen myötä, mutta hieman kritiikillä täytyy tarkastella tuotteiden sisältöjä.. Mullakin oli tarkoitus käyttää pari muuta tuotetta Whamisan Tonerien edestä pois (joita ostin 2 kpl erilaista heti kerrallaan), mutta en malttanut sitten odottaa, että pääsisin näihin käsiksi. Nyt on taas turhan monta pulloa auki kerrallaan :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit