Toukokuun 2019 loppuneet

Kylppärin hylly tursuaa jo yli 3 kuukauden ajan kerättyjen loppuneiden tuotteiden pakkauksia, joten pakko tarttua toimeen eli pistetään toukokuu pois päiväjärjestyksestä. 



Yves Rocher Pure Calmille misellipuhdistusöljy ei loppuaikoinaan tai pitkään aikaan ollut kylppärin kaunistus, sillä öljy irroitti oman etikettinsä tehokkaasti. Tämä liuottaa meikin tehokkaasti ja huuhtoutuu pois vedellä, sillä se sisältää emulgaattoreita. Tuoksu alkoi loppuaikoinaan tökkimään hieman vastaan. Hinta-laatusuhteeltaan hyvä puhdistusöljy. Vaikka toimii sellaisenaan, viimeistelin puhdistuksen kuitenkin lähes aina geeliputsarilla.

Erittäin hyvä geeliputsari, joka ei kuivata ihoa, oli Avrilin puhdistusgeeli. Hinta 10 e luokkaa, hieman kalliilta tuntuu, mutta luonnonkosmetiikan puolelta ei helposti halvempia löydy. Tulen ostamaan uudestaankin tämän. Sopii myös silmämeikkien pesuun. Lähes tuoksuton tuote, mistä isosti plussaa. Vain raaka-aineiden oma tuoksu, ei mitään ylimääräisiä hajusteaineita tai eteerisiä öljyjä. Toimi yksistään kevyen meikin/meikittömien kasvojen pesussa sekä kaksoispuhdistuksen 2. vaiheessa.


Estelle&thild Firming Day Cream päivävoide ei oikein vakuuttanut. Koostumus rullautui herkästi muiden tuotteiden kanssa, niin seerumeiden kuin meikkivoiteiden. En ollut erityisen tyytyväinen kosteutustehoonkaan. Iso 50 ml pumppupullo tuntui kestävän ikuisuuden ja loppuvaiheessa käytin tätä jopa kasvojen puhdistuksessa, jotta saisin tuotteen loppumaan. Päivävoide oli ensikosketus Estelle&thieldiin, mikä ei rohkaise tutustumaan merkkiin enempää, vaikka olenkin lukenut tuotteista myös paljon hyvää. 

Omoroviczan kasvosuihke on mukavan hienojakoista. Pullo kulki mukana töissä laukussa ja suihkeella sai virkistettyä nuutunutta naamaa kesken päivän ilman että meikki kärsii. Kasvosuihkeita on paljon tarjolla, joten en osaa pitää tätä erityisenä muutoin kuin hinnan puolesta eli kallista on. Olen käyttänyt tätä suihketta yhteensä 2 pulloa, tulleet kosmetiikkabokseista ym. Enpä itse olisi ikinä tullut ostaneeksi näin hintavaa tuotetta. 100 ml maksaa käsittämättömät 65 euroa Lookfantasticilla. Hyvä kosteuttava tuote, mutta ei missään nimessä hintansa arvoinen. 


Evolven Rainforest Rescue seerumi jäi mieleen erityisen hyvänä kokemuksena eli tämä täytyy ostaa uusiksi. Epäpuhtaalle iholle tarkoitettu seerumi kosteuttaa tehokkaasti eikä rullaudu muiden tuotteiden alla. Jättää raikkaan tunteen iholle. Tuoksu tässä on mieto. Tuote oli käytössä yhdessä kahden muun kuvassa näkyvän kanssa ja automaattisesti tartuin Evolveen yli näiden muiden.

Novexpert Vitamin C Booster pitää sisällään korkean pitoisuuden aktiivista C-vitamiinia, mikä oli syy ostaa tuote. C-vitamiinille tyypillinen ihon kipristely tapahtuu tämän kanssa, mutta menee kohtuullisen pian ohi. Ei sovi herkälle iholle. Itselläni iho temppuilee välillä ja atooppinen ihottuma aktivoituu. Tällaisissa tilanteissa seerumia ei voi käyttää. Ihon ollessa tasapainossa, se kestää tuotetta kuitenkin hyvin. Yritän pitää rutiineissani C-vitamiinituotteen, joten mahdollisesti palaan tähän vielä. C-vitamiiniseerumit on yksi iso ihonhoidon trendi tällä hetkellä, joten tulee todennäköisesti testailtua useita muita merkkejä ennen palaamista tähän.

YA Naturae Seerumi on pehmeä ja voidemainen, herkällekin iholle sopiva tuote. Hyvin samantyyppinen kuin suosikkini Dermosilin entinen Kanervaseerumi eli ks. merkin luonnonkosmetiikkasarjan seerumi. Pidän kuitenkin jälkimmäisestä enemmän, mutta vaikea sanoa miksi. Ehkä se on tuoksu.. Tartun tällaiseen seerumiin aina kun iho temppuilee eli on herkkänä ja reagoi kaikkeen kirvelyllä ja punoittamalla. Todennäköisesti ostan jatkossa uudelleen, kun iho sitä tarvitsee, sillä tämä seerumi on helposti saatavilla paikkakunnaltani apteekista vrt. Dermoshopiin pitäisi tehdä tilaus.


Pikkusälää. Madaran Amino-Fill 3D Lifting Booster -ampullit olivat lievä pettymys. Olisin odottanut seerumimaisempaa ohuempaa koostumusta, mutta nämä ovat enemmän voidetta. Kosteutusteho on ihan hyvä, mutta en huomaa näillä olleen mitään erityistä vaikutusta. Ampullit itsessään ovat rasittavia. Avataan katkaisemalla kärki ja se jää ikävän teräväksi. Loppuja tuotteita saa puristaa ja koputella huolella, että saa ulos. Epäekologinen ja epäkäytännöllinen ratkaisu kaikin puolin. En usko palaavani näihin Boostereihin enää jatkossa.

Lottie London huulirasva taisi tulla LF boksin mukana aikoja sitten. Täysin perus huulirasva, mutta todella epäkätevässä pakkauksessa. Oli työ käyttää loppuun. Dr. Pawpaw monitoimi/huulivoide tuli myös LF boksista. Ihan tykkäsin tästä, mutta hyvin perustuote on kyseessä. Vaseliinipohjaisia huulivoiteita on monia muitakin, ei erotu tästä joukosta mitenkään. 

Lumenen Nordic Hydra seerumi tuli jonkin lehden mukana näytteenä. Täytyi Lumenen sivulta katsoa, että mikä tuote on kyseessä, sillä sarjat ja nimet tuntuvat Lumenella muuttuvan kokoajan. Kyseessä on siis entinen Lähde-sarja ja omistin aiemmin pullollisen tätä seerumia. Mielestäni vesimäinen seerumi on mielestäni enempi hoitonesteen tyyppinen kuin seerumi varsinaisesti. Hoitonesteeksi tämä on ehdottomasti liian kallis makuuni; noin 30 eurolla saa myös loistavan Whamisan 120 ml hoitonesteen, jossa incl on laadukkaampi.


Nivean In-Shower Body Lotion tuli ostettua alesta, varmaan ks. tuotteen loppuunmyynti oli kyseessä. Enpä ole tullut katsoneeksi, onko näitä vielä kaupoissa.. Ikuisuustuote, joka ei vieläkään ole täysin loppu. En osaa tällaisia käyttää. Teoriassa hyvä ajatus eli levitetään suihkussakäynnin lopuksi iholle ja huuhdellaan kevyesti, jolloin ihon pinnalle jää kosteuttava kerros eli korvaa vartalovoiteen. Kerros on niljakkaan klähmäinen. Vartalovoiteella ei vastaavaa efektiä saa aikaiseksi. En ihmettele, jos nämä tuotteet ovat jo poistuneet markkinoilta.

Organic Shopin Rasberry&Acai hiusnaamio on loistava tuote. Ennen kuin löysin muutaman hyvän markettihiusnaamion, käytin pitkään pelkästään näitä Organic Shoppeja. Naamio selvittää pitkät ja takkuuntumisherkät hiukseni hyvin jättämättä hiuksia ollenkaan raskaiksi. Täytynee palata näihin tuotteisiin, sillä markettisuosikkini, kuten tämä, on Curly Girl -villityksen myötä joka paikasta loppu :(.


Lopuksi vielä muutama meikkituote. Maybellinen Lash Sensational ripsivärissä on jämäkkä pienipiikkinen kaareva kumiharja, jolla saa tarkkaa jälkeä sekä hyvän taivutuksen. Ei varise päivän mittaan juurikaan paitsi sitten kun tuote alkaa olla jo liian kuivunut. Tässä vaiheessa laitoin loppuneisiin. Mikäpä etten ostaisi uudelleen, mutta seuraavaksi kiinnostaisi testata muutamaa hypetettyä luonnonkosmetiikan ripsiväriä. 

Lumene Nordic Chic värillinen kulmageeli oli oikein toimiva luottotuote. Pitää kulmat ojennuksessa päivän antaen kevyen sävyn. Harja on omaan makuuni hieman liian kookas. Tällä hetkellä käytössäni on keskiruskea Colourpopin kulmageeli, joka on ominaisuuksiltaan vastaava kuin Lumene, mutta pienemmällä harjalla varustettuna, joten vie voiton. Ongelmana tässä tietenkin saatavuus, koska yksittäisiä tuotteita ei kannata tilata jenkeistä saakka ja jatkossa en tule tekemään isoja Colourpop tilauksia, kuten menneinä vuosina oli tapana. Meikkien (lue: luomivärien) kulutus on niin vähäistä lopulta, että nykyiset varastot kestävät vuosikausia ellei kymmeniä, rajana on vain tuotteiden kesto hyvänä. 

Rimmelin Lasting Finish -meikkipuuteri oli riippakivi myös muutamia vuosia. Kyseinen tuote kulki meikkipussissa mukana, joten kulutus oli hidasta. Ihan ok tuote, teki tehtävänsä eli poisti liiallisen kiillon iholta ja kohtuullisen peittävän koostumuksen ollessa kyseessä, tuotteella teki myös pikameikkipohjan iholle tarvittaessa. Miinusta aika kuivattavasta koostumuksesta. Lopulta kuitenkin puuteri kovettui pinnaltaan ihon rasvojen ja muiden epäpuhtauksien toimesta. Ja olihan se myös vanha. Sieniapplikaattorin pesu välillä olisi ollut tarpeen.. En innostu Rimmelistä merkkinä oikein, joten enpä osta uudelleen. Pidän muutenkin kevyemmistä koostumuksista meikin korjailussa ja suosin luonnonkosmetiikkaa ja mineraalipuutereita ihan jo siksi, että tuote ei tukkisi ihoa niin paljon. 

Kommentit

Suositut tekstit