Heinäkuun loppuneet

Heinäkuussa loppui kohtuullinen määrä tuotteita verrattuna pariin edelliseen kuukauteen.



Lookfantasticin pääsiäismunaboksista tuli matkakokoiset WOW shampoo ja jätettävä hoitoaine. Shampoo oli sulfaatiton eli hiuksille tavanomaisia shampoita hellävaraisempi, mistä plussaa. En ole kovin paljon tullut kiinnittäneeksi sulfaatteihin huomiota, mutta ehkä pitäisi, sillä kuivuus on useasti ongelma hiusten kanssa, vaikka ovat käsittelemättömät. Erityisen alttiita kuivumiselle ovat käsitellyt hiukset. Shampoo oli geelimäistä kirkasta ja sulfaatittomuudesta huolimatta vaahtosi kohtuullisen hyvin. Hiukset tulivat tällä puhtaaksi yhtä lailla kuin sulfaatillisillakin shampoilla.

Hoitosuihkeesta ei jäänyt mitään erityistä mieleen. Tavanomainen tuote kategoriassaan eikä erottunut mielestäni vastaavista tuotteista. Kosteuttaa hyvin ja selvittää kohtalaisesti. Selvittämiseen tarvitsen lisäksi öljymästä tuotetta pohjalle, kuten Garnier Respons Marvellous nectar oil.


Garnier Respons Maple Remedy hoitoaine oli ihan pätevä tuote kosteuttamaan ja selvittämään hiuksia. Tehoaineina tässä on mainittu olevan risiiniöljy ja vaahteran mahlauute. Tuoksu oli miellyttävä. Haluan aina hoitoaineiltani maksimaalista hoitotehoa, joten voisi jatkossa kokeilla vielä sarjan naamiota. Yleensä siis käytän hiusnaamioita ihan perus hoitoaineen tilalta hiustenpesujen yhteydessä.

Gliss Color Protect & Shine Repair-in-oil spray oli myös hyvä tuote. Kaksifaasinen koostumus sekoitetaan yhteen ennen käyttöä. Tällä sai latvat selvitettyä paremmin kuin hoitosuihkeilla yleensä ja sopikin entisen työpaikkakunnan kämpälle hoitotuotteeksi erinomaisesti, sillä en jaksanut kuljettaa sinne mukaan Garnier Respons -hiusöljyä. Normi suihkeita parempi teho perustuu  tuotteen sisältämään öljyyn. Jos tarvetta olisi, voisin ostaa uudelleen.


Iisi suihkusaippuat ovat halpoja ja hoitavat hommansa. Tästä 400 ml pullosta maksoin 1 euron ja ainakin Tokmannilta löytyy tätä merkkiä. Tuoksu on melko mieto. Ei tästä erityisempää sanottavaa, hinnan perusteella tehty ostos ja varmaan näitä tulee jatkossakin osteltua kun tulee vastaan.

Pyrin usein ostamaan mahdollisimman kosteuttavia/vähän kuivattavia suihkusaippuoita ja siksi tämä Palmoliven Macadamia & Cocoa taisi päätyä ostoskoriin. Yleensä ostopäätöksen viimeistelee jokin tarjous. Muistaakseni ihan ok tuote, ei jäänyt mitään erityistä mieleen.


Sitten siirrytään ihonhoitotuotteiden puolelle. Whamisan Organic Flowers Toner Deep Rich oli pitkä projekti käyttää loppuun eli todella riittoisa tuote ja siihen nähden lähes 40 euron hinta ei tunnu pahalta. Hoitoneste on paksua ja hieman geelimäistä. Kosteutusteho on oikein hyvä, joten laitoin tätä usein vain yhden kerroksen ennen seerumia tai päivävoidetta. Plussaa siitä, että 1. ainesosa ei ole vesi, vaan aloe uute. Muutoinkin incl on erinomainen. Tässä postauksessa esittelin tonerin ensimmäisen kerran. Se mitä tämä antaa ravitsevuudessa, on ehkä osittain pois raikkaasta tunteesta, mitä nopeasti imeytyvät ohuet hoitonesteet antavat. Siksi koostumuksen ja ihotunnun perusteella pidän enemmän Whamisan Refresh Tonerista, joka on myös hyvin kosteuttava ja selvästi raikkaampi. Whamisan tonereihin palaan vielä uudelleen ja todennäköisesti tähänkin Deep Richiin.

Yhtä vakuuttunut kuin hoitonesteistä, en ole ollut Whamisan Foam Cleansing Creamista. Tämä on korealaiseen tapaan hieman turhan puhtaaksi pesevä tuote eli kuivattava. Meikin saa tällä hyvin pois, mutta ei ole niin hellävaraista, että sy-ihoa uskaltaisi tällä pestä. Myös siksi, kuivattavuuden lisäksi, en koe, että tuote sopii jatkossa rutiineihini, sillä haluan saada koko meikin puhdistettua pois samalla tuotteella. Sen mitä olen silmämeikinpuhdistustuotteita testaillut, on mennyt pieleen kerta toisensa jälkeen, sillä hellävaraisiksikin mainostetut ovat lopulta ärsyttäneet ja kuivattaneet silmiä. Lisäksi se kätevyys, että saa kaikki samalla tuotteella pois, siitä en helpolla luovu. Toki 2. vaiheen tuote on aina meikinpuhdistuksessa mukana, mutta sitä en koe minkäänlaiseksi rasitteeksi. Ensimmäisen kerran esittelin Whamisan putsarin tässä postauksessa.


Atopik Sensitive Kasvovesi oli heräteostos Yliopiston apteekista, jossa sarja oli alennuksessa. Hoitonesteitähän tarvitsee aina ja yleensä mulla on vähintään kahta erilaista käytössä. Tuote on hieman paksumpaa, joten taputtelin kasvoille kämmeneltä. Tällä tyylillä käytän lähes kaikki kasvovedet poislukien edulliset tuotteet, jota edelleen käytän vanulappuun imeytettynä puhdistuksen viimeistelyyn. Hoitoneste ja kasvovesi näyttävät menevän sekaisin ainakin suomenkielisissä tuotteissa ja niiden nimissä. Käyttötapa ja -tarkoitus ei tule selkeästi esille. Toki tietenkin jokainen saa käyttää kasvovesiä/hoitonesteitä kuten haluaa, mutta tällaiset paksummat tuotteet eivät toisaalta edes toimisi vanulappuun imeytettyinä. Plussaa pumppupullosta, jota on helpompi käyttää kuin esim Whamisan pulloa, josta neste pitää kaataa kämmenelle.

Itse tuote oli lopulta aika mitäänsanomaton, mutta hoiti kuitenkin hommansa aivan hyvin, eli antoi vesikosteutusta kasvoille. Incl ei ole yhtä loistava kuten Whamisan Tonerissa, vaan ennemminkin luonnonkosmetiikka kasvovesien keskitasoa. Ei huono siis ollenkaan. Tuote ei säväyttänyt, ei antanut mulle mitään uutta, joten tuskin tähän enää palaan, vaikka siis hinta-laatusuhteeltaan aivan onnistunut hoitoneste onkin.


Laveran ja Madaran ampullit ovat pyörineet jo useamman kuukauden loppuneissa ja lisäksi molemmista on tullut tehtyä esittelypostaukset. Lavera vie näistä kirkkaasti voiton sekä koostumuksen, ihotuntuman että pakkauksenkin osalta. Tässä postauksessa esittelin tuotteet edellisen kerran ja ks. postauksesta löytyy linkit myös muihin ampulleja koskeviin postauksiin.


Tässä pari kiistanalaista The Ordinaryn tuotetta. Niacinamide + Zink oli tuote, josta halusin pitää, sillä niacinamide on kaiken lukemani mukaan täydellinen ikääntyvää ja epäpuhdasta ihoa hoitava molekyyli. Tuotteen koostumus oli sitten pettymys, sillä koin, ettei se kunnolla imeydy kasvoilleni ja lähtee rullautumaan monien hoitotuotteiden ja meikin alta. Usko ja toivo tuotteen vaikuttavuudesta ja toimivuudesta oli niin kova, että ostin 3 pulloa heti kerrallaan, sillä tämä on ollut myös saatavuudeltaan ongelmallinen mitä ilmeisimmin suuren kysynnän vuoksi. Toisaalta hinta on niin edullinen, että 3 pulloa ei lompakossa tuntunut.

2. pullon lopussa ja nyt 3. pullon alussa olen hieman enemmän lämmennyt tuotteelle ja oppinut käyttämään sitä oikeaan aikaan päivästä. Eli päivällä. Ei ilta- eikä päivärutiinien aikana. Työpäivän jälkeen kun meikit on pesty pois, sopii päivään aamun ja illan lisäksi vielä yksi hoitokerta ja siihen olen saanut tämän seerumin mahdutettua. Ihon "päivähoito" on aamua ja iltaa kevyempi, sisältäen kasvosuihkeen, joskus hoitonesteen ja päälle vielä öljyn. Näiden tuotteiden kanssa The Ordinaryn Niacinamide ei rullaudu. Melko vähäisellä ja satunnaisella käytöllä en ole huomannut erityisempiä vaikutuksia ihollani. Sen vain olen huomannut, että tuote kirvelee, jos iholla on jotain rikkeymää, esim. finnejä tai ihorikkoa niiden puristelun jäljiltä.

Hyaluronic Acid 2 % + B5 oli itselleni puolestaan täysi floppituote, vaikka olen lukenut tästä paljon kehuja ja tällä on vankka kannattajakunta. Mulle tämä vain ei toiminut. Seerumi on paksua, ei tunnu imetyvän ollenkaan ja kuoriutuu lähes kokonaan pois iholta kuivuttuaan ja ei puhettakaan, että tämän päälle voisi levittää mitään muuta tuotetta ilman kuoriutumista. 

Pullon jämät seisoivat kaapissani käyttämättömänä lähes 2 vuotta, kunnes viimein älysin heittää tämän pois. Seerumi oli jo muuttunut kellertäväksi ulkonäöltään ja todennäköisesti pilaantunut. Tuotteen kuuluisi olla kirkasta.


Tarten drink of H20 -kasvovoide tuli joskus tilauksen mukana kylkijäisenä. Incl ei todellakaan ole sen tyyppinen, mitä itse suosin. Ehkäpä tämä kosteuttaa, mahdollisesti, mutta se ei riitä minulle, mitä tulee ihonhoitotuotteisiin. Jättää klähmäisen, tahmaisen pinnan jälkeensä. Toimivuudesta en kasvojen ihon kosteutuksen osalta pysty paljon kommentoimaan, sillä siirsin tämän pitkän kaapissa seisomisen jälkeen vartalovoidekäyttöön, jossa se toimi auttavasti paremman puutteessa eikä tahmaisuus ollut kohtuuttoman häiritsevää.


Derma Aurinkovoide kasvoille loppui viimein. Ostin tämän jo keväällä 2016 ja on esitelty tässä postauksessa, joka on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimpia postauksiani. Kyseessä on erinomaisen hyvä kasvojen aurinkovoide ja loppuu mulla vasta nyt... Toki muitakin tuotteita on ollut rinnalla käytössä. Tämä kertoo kuitenkin jotain mun aurinkovoiteiden käytöstä eikä todellakaan mitään hyvää D: Täytyy myöntää, että olen hyvin laiska käyttämään aurinkovoiteita. Niitä tulee käytettyä yleensä vain silloin kun on selkeästi tarkoitus oleilla auringossa. Kesällä toki pyrin käyttämään kertoimen sisältäviä meikkivoiteita, mutta tiedän sen olevan riittämätöntä ihon kannalta. Toisaalta parin viimeisen vuoden ajan kesäpäivien paras aika eli keskipäivä ja iltapäivän tunnit ovat menneet työn merkeissä keinovalaistussa vastaanottohuoneessa tai kansliassa, joten eipä ole aurinkovoiteille ollut käyttöä.

Derma Aurinkovoiteen imeytyvyys on siis erinomainen, koostumus notkean voidemainen eikä ollenkaan rasvainen. Pieni miinus tuoksusta, joka tulee raaka-aineista ja ei ole erityisen miellyttävä, toisaalta hajusteettomuudesta plussaa.


Viimeisenä vielä meikkituote eli Catricen Ultimate Stay huultenrajauskynä, joka kuvan mukaisesti ei ole loppunut vaan se on kuivettunut käyttökelvottomaksi. Taitaa olla 3 vuotta siitä kun tämän ostin ajatuksella, että voisi alkaa käyttämään huultenrajausta. Eipä sitä tullut sitten käytettyä, enkä tänä päivänäkään käytä vaan levitän kaikenlaiset huulipunat suoraan puikosta huulille ja voimakaspigmenttisimmät joskus siveltimellä. Uusia huultenrajauskyniä ei tule enää tähän talouteen. Olemassa taitaa olla vielä yksi teroitettava kynä ja pitääkin testata, onko sekin jo kuivettunut tai mennyt pilalle.

Muistaakseni tämä oli hieman kova jo uutena. Ei levittynyt unelmaisen pehmeästi kuten olisin toivonut ja nettikaupasta kun ostin, ei voinut etukäteen testata. Eipä siis ihme, että jäi lopulta käyttämättä.

Kommentit

  1. Kiinnostavia ja useita tuttuja tuotteita. Whamisan tuotteita olen halunnut testata pitkään mutta sun kuvailun perusteella ainakaan nuo testaamasi ei vaikute erityisen hyviltä.
    Sen sijaan ordinaryn tuotteista tykkään ja mulla ne toimii tosi hyvin. Harmi että kokemus ei sinulla ollut toimiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whamisalla on kyllä useita hyviä tuotteita eli kannattaa kuitenkin kokeilla :) Just tässä postauksessa tuli esille kaksi, jotka eivät ole sarjan edustavimpia yksilöitä. Deep Rich Toner on enempi ikääntyvälle/kuivalle iholle ja putsari nyt ei ollut erityisen onnistunut. Deep Richistä itse kyllä tykkäsin, mutta Refresh tai Original Toner voisivat olla nuoremmalle iholle kokeilemisen arvoisia. Myös sarjan sy-voide on tosi hyvä, kevyt, mutta kosteuttava ja Original Lotion on myös huippu kevyt kosteuttava päivävoide.

      Kiva kuulla, että oot löytänyt toimivia tuotteita The Ordinarylta, kun ovat helmiä hintansa ja raaka-aineidensa puolesta! Löytyy minultakin lemppareita The Ordinarylta, mutta tähän postaukseen nyt päätyi nämä vähän huonommat kokemukset. Marine Hyaluronics -seerumi/hoitoneste on yksi suosikkini sekä myös Granative Retinoid -seerumit ja C-vitamiiniseerumit :)

      Poista
  2. Whamisan Deep Rich Toner on aivan huippuihana tuote! Kyttään jotain hyvää tarjousta uuden pullon ostamiseksi, koska mun lotraavalla käyttötavalla 40 euroa on aivan liian hintavaa. Mä toimin samalla tavalla kasvovesien (hoitovesien) kanssa eli laitan suoraan kasvoille "paremmat" ja geelimäisemmät ja edullisemmat käytän puhdistukseen vanulapun kanssa;)
    Derman aurinkovoide kasvoille on ollut mun tämän kesän suosikki aurinkosuojatuotteissa. Mulla kuluu sitä suunnilleen pullo per kuukausi -vauhdilla, heh;)
    Mielenkiintoiset arviot jälleen kerran ja hyvin informatiivisesti kirjoitettu. Sulla on kirjoittamisen lahja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari, jälleen kerran, positiivisesta, kannustavasta kommentistasi <3

      Kiitettävästi sulla menee aurinkovoidetta, täytyy mun yrittää edes vähän ottaa oppia :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit