Huhtikuun 2019 loppuneet + työpäivitystä

Loppuneet laahaavat ajallisesti perässä, nythän olisi jo aika toukokuun loppuneille mutta täältä huhtikuussa loppuneiden tuotteiden esittelyn kanssa. Postaustahti on mitä on, syynä varmaan pääasiassa se, että työ on vienyt paljon energiaa. Sitten vapaa-ajalla on vaivannut motivaationpuute kaikkeen muuhun kuin tv:n katsomiseen ja netin selaamiseen. Ehkä se tästä vähitellen.

Edit: Nyt tulee sitten työavautumista, skippaa ensimmäisen kuvan kohdalle, jos halut lukea vain kosmetiikasta :)

Satunnaisesti olen maininnut täällä blogin puolella työ-/opiskeluasioista. Olen tosiaan nyt keväällä valmistunut 6 vuoden opiskelun päätteeksi lääketieteen lisensiaatiksi ja tehnyt tk-lääkärin töitä parin kuukauden ajan kiireisessä terveyskeskuspäivystyksessä. Työ on vastuullista ja vaativaa, aikapaine on jatkuvasti läsnä siinä. Aikapaine tarkoittaa sitä, että päivässä voi olla esim. noin 20 potilasta (joskus enemmänkin) ja jokaiselle aikaa noin 20 minuuttia ja siinä ajassa pitää ratkaista, mikä potilasta vaivaa sekä hoitaa vaiva. Tähän aikaan sisältyy sitten vaihtelevasti kirjaukset, reseptit, lähetteet, lab. kokeiden ja rtg kuvien tulkinta ym. paperityö sekä konsultaatiot, jotka kaikki vie oman aikansa. Osan potilasta pystyy hoitamaan alle 20 minuutissa, jolloin aikaa voi säästyä hieman vaativimmille tapauksille. Vaiva ei välttämättä ole pikkuflunssa vaan oireiden taustalla voi olla vakaviakin tauteja, jotka tulisi huomata ja lähettää potilas samantien sairaalaan tai välittömiä toimia vaativia asioita kuten haavan ompelu, paiseen aukaisu jne. Lisäksi ambulanssilla terveyskeskukseen tuotavat potilaat ovat yleensä kuormittavia ja 20 min ei mitenkään riitä.

Mikäli aikaa olisi reilummin käytettävissä per potilas, voisi varmistella, että hoidossa kaikki oleellinen on huomioitu. Kiireisessä päivystystyössä taas joutuu puristamaan parhaan mahdollisen suorituksen lyhyeen aikaan ja on vain toivottava, että oleellinen punainen lanka on tullut havaittua ja riittävät toimet ohjelmoitua. Aina jää se epävarmuus, joka on siedettävä ja se kuuluu työn luonteeseen. Ei ole mahdollista päivystää, jos ei siedä epävarmuutta tai suostu ottamaan sitä itselleen... Usein päivän päätteeksi olo on kuin lekalla päähän lyöty. Seuraavaan aamuun ehtii just ja just toipua. Kokemus kenties tuo ajan myötä helpotusta kaikkeen. Joka päivä kertyy uutta kokemusta ja ehkä jo vuoden päästä lekalla päähän lyöty olotila on nykyistä harvemmin.

On melkoinen kulttuurishokki siirtyä työelämään koulunpenkiltä tässä ammatissa. Vielä enempi sellaisille, jotka eivät ole tehneet perustason työtä opiskeluaikana (terveyskeskus, tk-vuodeosastot, perusterveydenhuollon päivystykset). Opiskelun teoriapainotteisuus on suuri, vaikka käytännön ammattiin valmistutaan. Käytännön harjoitteluja on todella vähän, yhteensä koko 6 vuoden aikana noin 4 kuukautta ja tästäkin iso osa on lääkärin työn seuraamista ja pieniä avustavia tehtäviä (eli ei mielestäni kunnollista oppimista). Vähäisen käytännön harjoittelun taustalla ovat suuret opiskelijaryhmät (lue: resurssipula). Itse olen sitä mieltä, että vain tekemällä itse ja vastuuta ottamalla voi oppia. Ohjattua oikeiden potilaiden hoitamista on aivan kohtuuttoman vähän koulutuksessa. Paras oppi mielestäni on työnteko (= kesäsijaisuudet ja lyhyet sijaisuudet sekä yksittäiset työpäivät lukuvuoden aikana), jonka on voinut aloittaa perusterveydenhuollon tehtävissä 4. vuoden opinnot suoritettuaan ja onneksi itse aloitin säännöllisen epäsäännöllisen työskentelyn tuolloin terveyskeskussairaalassa ja myöhemmin tk-vastaanotolla ja päivystyksessä toki valvonnan alaisena kuten epäpätevänä täytyy olla. Ilman tuota oppia en olisi nyt töiden aloituksesta selvinnyt (ainakaan kunnialla ja kohtuudella), sillä tahti on ollut aivan toinen, mihin olen aiemmin tottunut. Taustalla auttaa myös aiempi terveysalan tutkintoni eli Sairaanhoitaja AMK, jollaista taustaa harvemmalla vastavalmistuneella on.

En silti vaihtaisi tätä pois, onhan tämä hurjan mielenkiintoinen ala, arvostettukin (ehkä vielä) ja työmahdollisuuksia on muuallakin kuin ns. etulinjassa kiireen ja paineen keskellä. On tutkimustyömahdollisuuksia, diagnostisia aloja (= sellaiset, jossa ei tavata potilaita, kuten patologia tai mikrobiologia) ja muitakin rauhallisemman työtahdin aloja potilastyössä. Synkimpinä hetkinä kyllä ajattelen, että olisihan sitä elantonsa voinut miellyttävämmälläkin tavalla hankkia eli esim. kun on lekalla päähän -oloakin pahempi olotila kiireestä, väsymyksestä (välillä työvuorot on 12-14 h) ja paineesta johtuen, tai kaikki ei ole mennyt hyvin (tai siis edes riittävän hyvin) esim. vuorovaikutuksen osalta jonkin potilaan kanssa.

En tiedä oikeastaan, millaisia mielikuvia ihmisillä on lääkärin työstä ihan käytännössä, mutta ainakin näin perustasolla sekä erikoistumisvaiheessa monilla aloilla se on kovaa työtä, kasvavaa vastuuta nopeaan tahtiin, pitkiä työpäiviä ja päivystysvuoroja ym. sekä lisäksi usein yksinäistä puurtamista. Helpolla palkkaansa ei ansaitse. Jos toiveita olisi helposta ansaitsemisesta, ei kannata tälle alalle lähteä. Oletettujen suurien tulojen vuoksi vuoksi ei mielestäni missään nimessä kannata valita lääkärin ammattia, aito kiinnostus itse alaan sekä ihmisten parissa työskentelemiseen (ellei nyt selkeästi suuntaudu tutkimus/diagnostiselle puolelle) on oltava taustalla. Käytin ilmausta "oletetut suuret tulot" siksi, että tälläkin alalla on hyvin vaihteleva palkkataso riippuen kuinka paljon työtä tekee, kenelle tekee ja missä virka-asemassa. Veikkaan, että ei ole monta palkkatyötyyppistä alaa, jossa palkkaus on näin heterogeenista.

Suurin huoli minulla suomalaiseen terveydenhuoltoon liittyen on kriisiytyvä perusterveydenhuolto. Jos sinne ei saada lisää työvoimaa, niin ei tässä hyvin voi käydä. Terveyskeskuslääkärit ovat kuormittuneita, työtaakka aivan liian suuri. Työolot ovat monessa paikassa epäinhimilliset. Virkapohjia pitäisi lisätä, ei se paine ja taakka voi muuten helpottaa. Monessa paikassa sanotaan, että kaikki virat on täytetty eikä siten teoriassa ole lääkäripulaa, mutta se ei työkuormituksen osalta todellakaan ole välttämättä totta. Liikakuormitus tekee sen, että lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin vaan hakeutuvat muualle töihin, mm. yksityiselle sektorille joka kokoajan laajenee ja tämä ei ole mielestäni toivottava kehityksen suunta.

Saapa nähdä, saako uusi hallitus mitään selkoa tähän sotesoppaan. Odotukset eivät kovin korkealla ole.

Jos nyt mennään sitten kuukauden loppuneisiin, niin tässäpä olisi:


Kuvauspäiväksi sattui mukavan keväinen toukokuun puolenvälin päivä. Kuvattavaa tosin ei ollut kovin paljon eli niukahko oli huhtikuun saalis.


Prisman edullinen luonnonkosmetiikan shampoo eli Oma Gertrude -mummoshampoo oli ihan kelvollista tavaraa erityisesti hintaansa nähden, joka oli vain 2,95 euroa. Pumppupullo oli kätevä annostelun kannalta ja 500 ml riitti käytössä pitkään. Shampoo on hyvin pelkistettyä ja väritöntä sekä hajutonta. Hoiti hommansa eli pesi hiukset. Ei kuivattanut normaalia värjäämätöntä hiusta, mutta ei tämä mikään kosteuttajakaan ollut. Ei mikään elämys, ei huonokaan. Uskoisin, että hinta-laatusuhteen vuoksi shampoo päätyy vielä uudestaan ostoskoriini.

Cien Nature Wild Rose suihkugeeli jatkaa jokseenkin samaa linjaa kuin Oma Gertrude. Kyseessä on hyvin miedosti tuoksuva kirkas suihkugeeli, joka ei vaahtoa erityisen runsaasti. Hoitaa hommansa, mutta ei jää mieleen mitenkään erityisenä. Edullinen hinta luonnonkosmetiikaksi, noin 3 euroa, tosin suihkusaippuagenressä tämä ei yleisesti ole erityisen edullinen. Eurollahan saa mistä milloinkin isoja pulloja suihkusaippuoita, mm. suosikkini ovat Iisin suihkusaippuat Tokmannilta.
.

YA Naturaen kasvovesi oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen tuote. Hinta kympin luokkaa ja 200 ml kokoinen pullo. Käytin tätä pumpulilapun kanssa puhdistuksen viimeistelyyn, toimisi myös kerrostettavana kasvovetenä aivan hyvin. Edullisempia kasvovesiä olen siis käyttänyt ns. perinteisellä tavalla edelleen. Tähän tarkoitukseen ehdottomasti voisin ostaa uudelleen. Tällä hetkellä Natura Siberican kasvovesi ajaa tätä asiaa. Kolmas hyvä on Dermosilin luonnonkosmetiikkasarjan kasvovesi.

The Body Shopin Vitamin E essence tuli ostettua viime kesänä. Tuolloin kivijalkakaupoissa ei ollut erityisen runsaasti tarjolla hoitonesteitä, toisin kuin nyt. The Body Shop oli aikaansa edellä hoitonesteiden kanssa. Alkuun olin tästä hyvin innoissani, mutta nyt myöhemmin hoitonestekokemuksen kartuttua täytyy sanoa, että ei tämä kovin hyvää tavaraa ollut. Incl sisältää turhan paljon kaikenlaista täyteainetta. Toki ihotuntuma on ihan kiva ja kosteuttavuus myös kohtuullisen hyvä. Tuoksu on mieto, mutta sekin alkoi nopeaa tökkimään vastaan.


Kiehlsin silmänympärysvoide oli toinen, jonka tuoksu alkoi tökkimään vastaan. Tämä tuli ostettua lentokoneesta viime kesän lomareissun yhteydessä. Tuoksu on turhan voimakas vieläpä kun ajatteleen silmänympärysihoa. Ihan hyvä voide muuten, kosteuttaa ja pitää ihon pehmeänä, mutta ei tuottanut mitään lisäarvoa edullisempaan sy-voiteeseen (esim. YA Naturae) verrattuna. Hintaa tällä kuitenkin normaalisti taitaa olla kolmenkympin kieppeillä ja ei mielestäni sen rahan arvoinen ole. Keväällä ihoni on ollut ärtynyt pahastikin pariin otteeseen, jolloin tämä ei todellakaan sopinut. Herkkäihoisille en suosittele. Yllättävän riittoisa voide, en saanut helpolla kulumaan loppuun, vaikka levittelin lopussa tätä jo kasvoille ja kaulallekin.

YA Naturaen silmänympärysvoide sitävastoin oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen tuote kuten sarjan kasvovesikin. Kevyt voide imeytyy nopeasti ja jättää sy-ihon pehmeäksi. Kosteutustehot riittävät päivän ajaksi ja toimii hyvin meikin alla. Sopii myös atooppiselle ja ärtyneelle iholle. Hyvä perustuote kaikenikäisille ja hoitovaikutusta voi tarpeen mukaan tehostaa esim. silmänympärysalueen öljyllä iltaisin (mulla käytössä Dr. Botanicals) sekä aamusta alle laitettavalla sy-serumilla.

Verso Super Eye Serum with Retinol tuli Cult Beauty goody bagin mukana viime vuoden puolella. Periaatteessa hyvin kiinnostava tuote, mutta ei lyhyessä käytössä kuitenkaan mitään vaikutuksia ehtinyt tällä saada sy iholle, joka on ihan hyvässä kunnossa ollut jo pidempään säännöllisen hyvän perushoidon vuoksi. Tuotteen sisältämä retinoli on ärsyttämättömässä muodossa ja valmistajan mukaan sopii hyvin sy-iholle. Ihoni ollessa keväämmällä ärtyneemmässä kunnossa, sain tällä jonkin hyvin ikävän reaktion sy-iholle, joka turposi ja lehahti punaiseksi. Taisi olla viimeisimpiä käyttökertoja ja kyseinen reaktio ei kyllä houkuta ostamaan merkin tuotteita uudelleen, vaikka utskin mitään tapahtuisi nyt kun iho on tasapainossa. Varsinaista kosmetiikka-allergiaa en ole huomannut itselleni kehittyneen, reagoinnit ovat tähän saakka aina johtuneet ihon epätasapainotilasta ja suojabarriäärin tilapäisestä heikentymisestä, mikä on atoopikolle hyvin tyypillistä.


Ren Evercalm päivävoide tuli LF boksista aiemmin. Pikkutuubit jostain syystä jäävät herkästi pyörimään meikkipussien pohjalle ja ties minne. Päivittäisessä käytössä tällainen ei kauan kestäisi. Boksin tilaus on loppunut jo vuodenvaihteessa ja silti vielä tupsahtelee esille boksiajan tuotteita säännönmukaisesti. Päivävoide oli mielestäni oikein kelvollista, täyteläistä, muuta imeytyi hyvin iholle jättämättä raskasta tai rasvaista pintaa. Kosteutusteho oli hyvä eikä tämän käytön kanssa muut tuotteet rullautuneet. Tuoksu oli hyvin mieto yrttinen, ei häirinnyt.

Lumenen näytepussi pääsi mukaan siksi, että tuote yllätti positiivisesti ihotuntumallaan. Ainesosaluettolossa on luonnollisesti ensimmäisenä aurinkosuojat, sillä SPF on tässä 30. Muutoin ihoa hoitavat ainesosat ovat turhan kaukana incl-listalla. Tämä voisi olla hyvä kosteuttaja kuitenkin kesäksi tarvanomaisen aurinkovoiteen tilalta, sillä onhan tämä kosmeettisesti paljon miellyttävämpi kuin mikään kokeilemani aurinkovoide. Omaan ostoskoriin tämä ei kuitenkaan päädy, sillä täytyy käytellä pois jo olemassa olevia aurinkovoiteita.


Lumenen Natural Perfection CC-voide näytekoko tuli Bette Boxin mukana aikapäiviä sitten ja on jäänyt pyörimään nurkkiin kun ensitestauksella ei vakuuttanut. Tämä on todella omituinen tuote, pitäisi mukautua joka ihonsävyyn. Sisältää pieniä rakeita, joissa pigmentti on ja niiden tulisi liueta iholle ja antaa sävy. Minun kokemukseni mukaan tällä voiteella oli korkeintan jokin hyvin vaalea sävy ja pigmenttiä ei mainittavasti mielestäni. En siis saanut tätä toimimaan ihollani ja lopulta en saanut pikkutuubia käytettyä edes ihan loppuun. Miksipä käyttää huonoja meikkivoiteita kun jonossa odottelee parempia ja niilläkin päiväykset lähestyvät.

PUR Fully Charged minikokoinen ripsiväri tuli LF boksista jo aikoja sitten (noin 1 sitten?) ja on ollut meikkipussissa ripsivärinä. Hyviä käyttökertoja tästä ei tullut monta, sillä massa kuivahtaa kuitenkin pitkässä säilytyksessä. Viimeisimpinä käyttökertoina massa oli jo todella kuivakkaa eikä meinannut ripsiin tarttua ja varisi myös tehokkaasti pois. Suurempi pakkaus pysyisi hyvänä pidempään eli ei kuivuisi niin nopeaa. Itse ripsiväri, silloin kun ei ollut vielä kuivunut, oli muistaakseni ihan ok, ei mitään erityistä. Taivuttavaa vaikutusta tällä ei saanut.


Aromatherapy Associates Revive Morning kylpy ja suihkuöljy oli myös LF boksista ja niitä tuotteita, jotka jäävät roikkumaan nurkkiin. Huhtikuu olikin ollut nurkissa pyörivien ärsyttävien pikkutuubien ja purnukoiden pois käyttämisen teemakuukausi kuten tästä postauksesta voi havaita. Suihkuöljy ei ole tuote, jota osaisin käyttää tai saisin käytettyä puhumattakaan, että kokisin hyödylliseksi. Hieroin tätä iholle suihkussa ennen suihkusaippuapesua pari kertaa kokeilumielessä. Tuoksu oli hyvin voimakas. En huomannut iholla mitään erityistä vaikutusta tämän käytön jälkeen. Ehdottomasti hyvä puoli kauneusboksittomassa elämässä on, että tämän kaltaisilta turhilta tuotteilta säästyy. Suurin osa sellaisista tuotteista, joita en itse tarvitse, ei tarvitse kukaan muukaan lähipiirissä.


Kommentit

  1. Onnittelut valmistumisesta. Voin vaan kuvitella miten rankkaa ensimmäinen vuosi lääkärinä on kun muistaa kuinka itse hajoili sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen. Onneksi aika ja kokemuksen kertyminen taitaa suurimmalla osalla helpottaa edes hiukan. Mutta kyllä noi tk resursoinnit on ihan hirveät. Eilen juuri töissä puhuin että mieluummin teen tuplavuoron osastolla kuin olisin lääkärinä päivystämässä, en sopisi siihen hommaan ollenkaan. Tsemppiä ja hyvää kesää, muista levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja tsempeistä <3 Onneksi on lomaa ja lepoakin suunniteltu tälle kesälle. Näinhän se on, että varmasti vuoden päästä jo helpottaa. Osastotyö on mukavampaa kyllä ja tk vuodeosastolla osastopäivystäjänä opiskeluaikana oli työtaakka paljon kohtuullisempi. Oma sh-kokemus jäi lyhyeen, lähinnä kesätöihin (valmiina 3 kesää sekä muita lyhyitä lomasijaisuuksia ja yksittäisiä päiviä) kun heti valmistumisen jälkeen hakeuduin lääkikseen, mutta olihan se paine siinäkin, hyvin muistan ensimmäiset kesätyöt nimenomaan valmistuneena. Aika tuntuu kultaavan muistoja ja ehkä tällekin ajalle käy vielä samoin ;) Hyvää kesää ja tsemppiä myös sulle kesän töihin :)

      Poista
  2. Onneksi olkoon valmistumisesta<3
    Uskon, ettei lääkärin työ terveyskeskuksessa ole mitään herkkua. Oma poikani on sairaanhoitaja amk (nykyisin anestesiasairaanhoitajan hommissa), ja olen sivusta seurannut hänen opiskelujaan ja työuransa eri vaiheita. Arvostan suuresti kaikkia terveydehoitoalan työntekijöitä. Toivottavasti perusterveydenhuoltoon panostetaan enemmän. Alkaa itseäkin huolestuttaa, kun vanhuus lähenee;)
    Voimia sulle ja mukavaa kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista <3 Anestesiahoitajaksi itsekin suuntauduin kun sh-opinnoissani :) Se oli mukava ja mielenkiintoinen, sopivan haastava ala, jolle suunnittelin hakeutuvani, jos lääkiksen ovet eivät olisi avautuneet. Siihen tai leikkauspuolelle.
      Onhan tuo pth:n kriisi huolestuttava, sitä kautta kuitenkin niin moni sairaus todetaan (tai jätetään toteamatta), joka vaatisi erikoissairaanhoidon hoitoa. Syöpien toteamiset ym. vakavat asiat viivästyvät kun resurssipula vaivaa terveyskeskuksia. En tiedä ketä pitäisi äänestää vai päällä seisoa, että asioita saisi parempaan suuntaan :S
      Mukavaa ja rentouttavaa kesää sullekin Sari :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit