Marraskuisia markettiostoksia

Markettiostokset ovat jääneet kosmetiikan osalta todella vähiksi, mutta joskus aina päädyn sitten ostamaan tuotteita useamman kerrallaan. Edellisen markettishoppailun yhteydessä lähti mukaan shampoo, kasvojen pesuaine sekä L'Orealin uutuusripisiväri.


Oma Gertrude -shampoo löytyi Prisman luonnonkosmetiikkahyllyltä.


Shampoo sopii kaikille hiustyypeille ja on kätevässä pumppupullossa. 500 ml koko riittää pitkään. Tämä ei paljon kukkaroa keventänyt, hinta oli muistaakseni 2,90 euron luokkaa. Suuria odotuksia ei ollut tämän suhteen, mutta mielenkiinto heräsi kokeilla. 

Shampoo on kirkasta ja jopa geelimäistä. Vaahtoaa hyvin ja pesee hiukset hyvin. Ei ole erityisen kuivattava eikä erityisen kosteuttava. Kohtuu hyväkuntoiselle hiukselle tämä toimii mainioisti, mutta jos hiukset ovat käsittelyissä vaurioituneet, en suosittelisi. Tällä hetkellä toimii omiin hiuksiini aivan hyvin, sillä vaalennetut latvat alkavat olla jo historiaa (poislukien etummaiset hiukset, jotka kasvavat selvästi hitaammin kuin takahiukset). Hinta-laatusuhteeltaan oikein kelvollinen tuote.



Suurimmat Prismat ovat panostaneet viimeaikoina korealaiseen kosmetiikkaan. Sieltä löytyi tämä Holika Holikan puhdistusvaahto.

Tätä puhdistusvaahtoa kohtaan odotukset olivat korkealla. Erityisesti huomion kiinnitti incl:ssa, että vesi tai pesevät aineet eivät olleet siinä ensimmäisenä vaan aloe vera uute. Odotuksena oli erityisesti, että puhdistusvaahto ei kuivattaisi ihoa, mitä suurin osa geelimäisistä putsareista tekee. 


Pettymys tästä tuli lopulta. Tuote on sittenkin todella kuivattava itselleni, antaa oikein narskuvan puhtaan jäljen eli vie kaiken kosteuden, mutta ei anna mitään tilalle. Ihoni on ajoittain herkkä ja atooppinen, akneen taipuvainen kuiva/sekaiho eli aika vaikea kombinaatio siis. Missään tilanteessa se ei kaipaa kuivattavia tuotteita (paitsi näppylöiden täsmähoitona). En tiedä sitten, pyrkivätkö korealaiset tekemään todella voimakkaasti puhdistavia tuotteita vai mikä siellä on ajatus taustalla, nimittäin hämmentävää on, että Whamisan, joka on tunnettu hyvin kosteuttavista tuotteista, Foam Cleansing Cream on myös aika kuivattava. Whamistalta olin odottanut, että se antaisi puhdistuksen lisäksi myös kosteutta/pehmeyttä iholle, mutta ei juurikaan. En usko enää palaavani Holika Holikan putsareihin.


Viimeisenä vielä L'Orealin uutuusripsiväri, joka on pakattu hauskaan pullon muotoiseen pakkaukseen. Pysyy hyvin pystyssä pöydällä eikä tarvitse mitään kippoa tai kuppia säilytykseen. Erikoisuus tässä on lisäksi taipuva harjaosa, josta en osaa enempää vielä kertoa, mutta osittain tämä ominaisuus houkutteli ostamaan tuotteen. Taipuisalla harjalla ulottuvuus pienimpiinkin silmänurkan ripsiin pitäisi olla parempi. Tämä oli tarjouksessa (noin 11 euroa, normalaihinta 20 e kieppeillä) Citymarketissa, joten pakko oli ostaa jemmaan. En siis vielä ole kokeillut ripsiväriä, sillä haluan käyttää loppuun nyt aukaistun. Kokeilu päästäisi hylsyyn ilmaa ja käyttöönotossa sitten myöhemmin voisi olla ikävä yllätys käsillä.



Onko teillä kokemusta Holika Holikan putsareista tai L'Orealin Unlimited-ripsiväristä?



Kommentit

  1. HolikaHolika putsareista ei ole kokemusta, mutta olen käyttänyt yhden tuubin verran Misshan puhdistusvaahtoa, joka oli kammottavan kuivattavaa ja koostumus saippuamaista. En sen koomin ole koskenut korealaisiin putsareihin. Ei innosta tuo aloe-tuotekaan! Mikähän into korealaisilla on käyttää ihon todella narskuvan kuivaksi tekeviä putsareista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sitten teidä, että voisiko olla Korean ilmansaasteisuus, joka saa heidät tekemään tällaisia putsareita..? Nyt on kokemusta kahdesta, Whamisa ei ole aivan yhtä paha kuin tuo Holika Holika, mutta taitaa olla minunkin osalta korealaiset putsarit taputeltu ;D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit