Yhteydenotot

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Bette Box tammikuu 2018

Taas olen hieman "myöhässä" Bette -postaukseni kanssa ja sisältö on kaikille lukijoille varmasti tuttu jo nyt. Työt ovat kuormittaneet kovasti koko joulun ajan loppiaiseen saakka ja nyt kaatuu päälle tentit, joten bloggausaika on aivan minimissä ollut. Olisi kiva tehdä muitakin kuin näitä pikaisia boksipostauksia ja eiköhän helmikuussa sitten päästä vauhtiin taas. Suunnitelmissa on mm. mikroneulauspostaus sekä luomiväripalettien esittely. Jeffree Starr -tilaus on myös vielä läpi käymättä. Mutta nyt asiaan.



Boksin teemana on Trendit haltuun, sisältää 3 täysikokoista tuotetta sekä yhden näytekoon. Tai todellisuudessa kaksi, jos Pepsodentin laskee mukaan. Sen tarkoitus on ilmeisesti kuitenkin olla bonustuote. En nyt näe tällä olevan mitään väliä toisaalta, arvoon kuitenkin mukaan laskettu boksin tekijöiden puolesta.


Boksin sisältö kokonaisuudessaan jää jotenkin laihan näköiseksi vrt. joulukuun -17 todella upeaan kattaukseen.

Muita boksipostauksia lukiessani en ole havainnut tämän aiheuttaneen erityisemmin innostusta vrt. joulukuu. Samoilla linjoilla täytyy itsekin jatkaa... nyt eivät odotukset täyttyneet ja jonkin asteen pettymys tammikuun boksi siis oli. Pitkäaikaistilaajat ovat ehkä nyt tyytyväisimpiä, sillä arvoa ja yleisilmettä kohensi todella paljon täysikokoinen shampoo kampaamomerkiltä. Harmikseni olen itse yhden boksin päässä pitkäaikaistilaajan statuksesta, joten tuote ei mulle vielä sitten ehtinyt.

Hyvä puoli pitkään viipyneessä postauksessa on se, että olen ehtinyt kokeilemaan tuotteita. Aloitetaan kiinnostavimmasta eli Lumenen huulikiilto esittelyyn.


Lumene Nordic Seduction huulikiilto sävyssä 11 Varjo

Kyseessä on hyvin perinteinen huulikiilto eli sellainen tahmaisen oloinen. Itse tykkään edelleen tällaisistakin mattapunien ja muiden tahmaamattomien tuotteiden aikakaudella. Kosteuttaa hyvin ja tahmeus melko lievää kuitenkin. Sävy on täydellinen marjaisa punainen. Kiillon ollessa kyseessä, se ei ole erityisen intensiivinen, mikä sopii minulle hyvin. Antaa sopivasti sävyä arkeen ja on levitettävissä ilman peiliäkin todella hyvin. Pysyvyys ei ole tämän paras puoli, mutta helppo lisäily ilman peilin tarvetta kompensoi tilannetta. Pienempi pysyvyys tarkoittaa ainakin osittain parempaa kosteutustehoa ja se on näin kuivilla pakkaskeleillä erityisen tärkeää. Sopii siis tähän vuodenaikaan näille leveysasteille kuin nenä päähän.


Kämmenselän ihokarvat tuovat sävyyn hieman epätasaisuutta tässä swatchissa.

Seuraavaksi eniten boksissa pidin Lieracin seerumista. Merkki on nyt tullut uutena Betten valikoimiin. Kiva päästä testailemaan, on ainoastaan nimenä tuttu tähän mennessä. 8 ml näyte on kohtuullisen kokoinen vrt täysikokoinen tuote on tilavuudeltaan 30 ml. Toki mieluiten ottaisin tämän täysikokoisena, mutta veikkaan, että apteekkimerkit tuskin ikinä päätyvät boksiin täysikokoisina (eli tämän lisäksi Vichy on myös Betten valikoimissa).


Lierac Hydragenist -seerumi


Sisältää runsaasti silikoneja..

Ennen mitään muuta silmät osuivat pakkauksen ainesosaluettoloon. Hämmästyttävä silikoni- ja akryylihässäkkä heti kärjessä. Cycloheksa- ja pentasiloxanet löytyvät molemmat. Nämä käsittääkseni ovat haihtuvia yhdisteitä, joten ehkä lopputuloksessa näillä ei ole niin dramaattista vaikutelmaa, mitä voisi päällepäin nopeasti ajatella. Silikonit ja akryyli tekevät koostumuksesta miellyttävän pehmeän ja helposti levittyvän. En suosi ks. aineita kosmetiikassani, mutta päätin nyt suhtautua tähän seerumiin avoimin mielin. Incl:ssa on myös runsaasti hyviä aineita heti hydrolysoidusta manteliproteiinista alkaen. 

Noin 3-4 kokeilun jälkeen tämä ei vaikuta tukkivan ihoani, uusia näppyjä ei ole ilmaantunut. Imeytyy hyvin ihoon. Jättää kosteutetun ja ehkä hieman kalvomaisen pinnan jälkeensä. Vaikuttaisi sopivan hyvin primeriksi tai ylipäänsä meikkipohjan alle seerumiksi. Kerran kokeiltuna tässä tarkoituksessa toimi mulla kyllä hyvin. Tykkäsin myös tuotteen miedon raikkaasta tuoksusta.

3. sijan boksissa saa Iberon työkalu:


Ibero kulma-ripsiharja

En ihan hirveästi pidä välineistä boksissa (poislukien siveltimet, niitä otan mielellään vastaan), mutta tämä oli ihan ok lopulta. Aluksi ajattelin, etten avaa pakkausta ollenkaan vaan annan suoraan eteenpäin. Lopulta kuitenkin sitten päätin ottaa itselleni; tarve tuli tuolle kulmaharjapäälle. Omistan yhden harjan, joka on kylppäriin sijoitettu ja kätevyyden nimissä toinen olisi hyvä olla meikkipöydällä myös käytettävissä, joten sijoitin tämän sitten pöydälleni. 

Kulmakynän jäljen pehmentämisessä harjapää toimii hyvin, kuten mikä tahansa kulmaharja. Ripsikampapäätä en ole testaillut vielä ja epäilen, ettei kovin suurta käyttöä sille tule. Uuden ripsivärin korkkauksen ja alun käytön aikoihin tarvetta saattaa kuitenkin ilmetä, sillä uusien kanssa sotkuisuus ja ripsien klimppiintyminen liian suuren värimassan annostelun vuoksi on yleistä. Ennenkuin massa sitten kuivahtaa sopivaksi. Plussaa siitä, että harjapään saa kätevästi taitettua varren sisään, jolloin väline sopii kompaktisti pieneen tilaan, esim. meikkipussiin. Lisäplussaa kulmaharjapään suojakorkista, ei sotke sitä meikkipussia.

Varsinaisista tuotteista viimeiselle sijalle jää Simplen silmämeikinpuhdistuslaput:


Edellisessä boksissa olivat tätä paljon monikäyttöisemmät puhdistusliinat, joista pidin kovasti. Silmämeikkilaput eivät niin sitten sytyttäneet. Käyttö sujuu siten, että lappua on tarkoitus pitää silmän päällä jonkin aikaa, jotta puhdistus vaikuttaa ja sitten pyyhkiä meikit pois. Olen kokeillut tuotetta, mutta en silmiin.. huulimeikin olen poistanut pariin kertaan sekä swatchit iholta, toimii molempaan hyvin. Silmämeikin poistossa en pidä siitä, että laput levittävät meikin alaluomelle, josta se sitten pitää pyyhkiä pois. Silmän päälle painaminen saisi tämän siis aikaiseksi. En usko, että ripsiväri esim. lähtisi pelkästään pyyhkimällä vaan tarvitaan tällainen "hautominen". Pesen silmämeikin aina kaksoispuhdistuksella vesihanan alla ja jämät korkeintaan poistan silmämeikinpoistoaineella. 

Ja lopuksi bonustuote ;)


Aina tunteita herättävä.... hammastahna

Täytyy vain todeta, että kun kerran tälle linjalle lähdetään, olisi ollut edes täysikokoinen. Matkakokoisista hammastahnoista ei pitkäksi aikaa iloa riitä ja arvokin on mitätön. Itse tahnasta ei ole paljon sanomista, perus pepsodenttia. 

Twiningsin infuso -haudukkeet olivat todella hyvänmakuisia, mukavasti piristää talvista iltaa. Suosikkimakuni kolmesta näytteestä oli karpalo-vadelma. Ei ollenkaan haittaisi, että tällaisia bonustuotteita tulisi jatkossakin. Nämä menevät mulla ehdottomasti ostoslistalle.

Ei boksi kokonaisuudessaan kelvoton ollut suinkaan, kaikki tuotteet kuitenkin tulivat käyttöön. Kokonaisuus jää silti mielestäni hieman liian kevyeksi.. vaikka arvoa tällä oli ihan kohtuudella, karkeasti laskettuna vajaa 45 euroa (en laskenut hammastanhaa enkä teetä mukaan). Iberon väline ja Simple -laput jättivät jotenkin kylmiksi; laput eivät osununeet tarpeeseeni ja hyväkin välineen (poislukien ne siveltimet) tilalta ottaisin boksiin mielummin kosmetiikkaa. En nyt sanoisi, että huulikiiltokaan tarpeeseen tuli (mulla on järkyttävän paljon huulikiiltoja jo valmiiksi), mutta se oli kuitenkin ihan kiva :) Lumene pelasti jälleen boksin; sen ansiosta voi sanoa, että boksi oli ok. Pettymys korkeintaan lievä. Mun puolesta Lumenea saa olla jatkossakin, sillä tuotteet ovat tasaisen hyvää ja luotettavaa laatua. 


Mitä ajatuksia boksi herätti, oliko/olisiko ollut tilaamisen arvoinen? Mikä on sinun suosikkituotteesi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti