Syyskuun 2017 loppuneet

Nyt kerrankin, kohtuullisen ajoissa, syyskuun loppuneet!


Sekalainen setti tavaraa, lähes hengästyttävän paljon näin kirjoittajan näkökulmasta... Lisäksi tosi moni tuote loppui ihan lokakuun alussa ja olisi melkein siis kuulunut tähän.


Mane'n Tail shampoo, Fructis Goodbye Damage hiusnaamio ja Gliss Fiber Therapy shampoo.

Mane'n Tail shampoo tuli melko hiljattain Lookfantastic boksin mukana, taisi elokuun boksi olla. Suuret oli lupaukset, julkkisten kehuma tuote, mutta.. ei mitään erityistä tästä jäänyt mieleen. Perus shampoo. Voisin ostaa, jos lähimarketista saisi Garnierin hintaan.. eli en.

Fructis hiusnaamio tarttui mukaan Haaparannan reissulta. Muistaakseni en ollut nähnyt tätä Suomessa ennen ks. reissua. Toki nyt voi olla jo kaupoissa, Haaparannassa käytiin alkukesästä. Ei mikään ihmeellinen tuote, hitaasti tuli käyteltyä loppuun muiden ohella kulkeneiden hoitoaineiden kanssa. Pitäisi olla tarkoittettu vaurioituneille hiuksille, mutta tehot eivät minun latvoihini riitä.

Schwartzkopf Gliss shampoo tuli jokunen kuukausi takaperin Bette boksin mukana. Ihan hyvä perus shampoo, ei ansaitse kehuja tai haukkuja. Omegaplex-teknologialla tätä mainostetaan, ilmeisesti jokin vastine Olaplexille. Käytännön kokemus jo osoittaa, että ei tällainen tuote pysty oikeasti korjaamaan vaurioituneen hiuksen rakennetta; muutenhan omienkin hiusteni tilanne olisi parantunut. Käytin kuitenkin 1 pullon tätä shampoota ja saman sarjan hoitoainetta yhtä aikaa. Olaplex -käsittelyt värjäyksen yhteydessä kampaamossa on sitten jo eri juttu. Hieman harhaanjohtavaa mainontaa taas mielestäni. Ei jatkoon; parempiakin shampoita on nähty ilman Omegaplexia/olaplexia tjs.

Seuraavaksi essencet:


Blithe Vital Treatment ja Lumene Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence

Nämä essencet olivat rinnakkain käytössä, tosin Blithen korkkasin jo paljon aiemmin kuin Lumenen, noin 1 v sitten. Tilasin sen Cult Beautysta tuolloin. Kyseessä on korealainen luksusluokan merkki ja hintakin sen mukainen, muistaakseni noin 30 euron kieppeillä. Toisaalta pullo oli myös kookas verrattuna, 150 ml, verrattuna esim. tuohon 30 ml Lumeneen. Tykkäsin tästä paljon, erinomainen kosteutusteho aina ja kaikissa tilanteissa meikin puhdistuksen/kasvojen pesun jälkeen. Valmistelee ihon seerumia ja päivä/yövoidetta varten. Lämpimät suositelut kaiken tyyppisille ihoille. Hinta on melko korkea, mutta niin on myös määrä ja riittoisuus hyvä tässä tuotteessa.

Lumene Bright Now essence edustaa vielä sitä vanhaa Lumenea. Ostin tämän keväällä tarjouksesta 9,90 eurolla. Melkein teki mieli napata kaksi, mutten raaskinut kuitenkaan. Vanha versio on lukemani mukaan nestemäisempää kuin uusi, jonka hintakin toki on noussut 50% alkueperäisestä ollen nyt 30 euron kieppeillä (entinen siis noin 20 euroa ilman alennusta). Käytin tämän yhdessä Philosophyn C-vitamiinijauheen kanssa, jota siis sekoitin essenceen aina ennen kasvoille levittämistä. Tässä itsessäänkin on C-vitamiinia, mutta määrä toki vähäinen vrt. esim. The Ordinaryn C-vitamiiniseerumeihin ja -voiteisiin. Lisä C:lla tätä Lumenea oli helppo tuunata ja buustata. Itsessäänkin kyseessä on varsin kiva kosteuttava tuote. Ostaisin uudelleen alennuksesta.


Ihonhoitotuotteet: Pai silmänympärysvoide, dermalogica skin renewal booster -seerumi, balanceme päivävoide, Avitcid 0,05% tretioniinivoide (reseptivalmiste) ja Zelens Z Recovery voidenäyte.


Kasvojen hoitotuotteita loppui nyt poikkeuksellisen paljon ja kaikki eri valmistemuodot ovat hyvin edustettuina. Pai sy-voiteen tilasin keväällä Beauty Baylta. Kyseessä on vegaaninen luonnonkosmetiikkatuote. Pätevää tavaraa, kosteuttu sy-alueen hyvin. Pumppupullosta plussaa. Hinta parin kympin kieppeillä, ei paha ollenkaan. Voisin ostaa uudelleen, ellei maailma olisi täynnä vielä testaamattomia sy-voiteita. Ei siis päätynyt kuitenkaan holy grail -tuotteeksi.

Ensikosketus tähän dermalogican seerumiin tuli vuoden 2016 syksyn Livboxin bloggaajaboksin kautta, jolloin sain tuotteesta testikoon käyttööni, olisiko ollut 10 ml. Hellävaraisesti kuoriva tuote sisältää mm. hedelmähappoja. Ihastuin kokeilun perusteella ja tilasin täysikokoisen putelin Cocopandalta kevätpuolella -17. Seerumi on ollut hyvää; kostetuttaa, pitää näppyjä loitolla, kirkastaa ihoa. Ostaisin uudelleen jälleen alennuksesta, sillä normihinta on turhan suolainen, muistaakseni 60 euron paremmalla puolella, 30 ml tuotetta.

Balanceme päivävoide tuli melko hiljattain LF boksin mukana. Voiteessa on omintakeinen luonnollinen tuoksunsa, ei varmasti jokaisen mieleen. En itsekään tuoksun fani ollut, mutta menetteli. Voide itsessään oli kosteuttava ja kaikin puolin toimiva päivävoide sopien hyvin mm. meikin alle. Imeytyi nopeaa ja moitteetta kasvoille.

Avitcid 0,05% tretioniinivoide ei ole varsinaisesti kosmetiikkaa, kyseessä on reseptilääke aknen hoitoon. Tretioniini on vahva A-vitamiinijohdannainen, jolla on todistetusti myös ikääntymisen merkkejä korjaavia vaikutuksia. Ensikosketus tähän tapahtui pahan aknen vaivatessa päälle 20-vuotiaana. Tuolloin teho oli uskomaton; muutaman ihon kuoriutumisepisodin myötä koko kasvot puhdistuivat! Sittemmin, 10 v tämän jälkeen kun hormonaalinen akne jälleen alkoi riehumaan, teho on ollut vaatimattomampi. Odotukset olivat suuret kun sain lääkäriltä reseptin, pettymys kohtuullisen suuri noin 3-6 kk käytön jälkeen. Näppyjä syntyi edelleen tasaiseen tahtiin. Vaste ei vain ollut enää sama kuin aiemmin. Käytin tätä noin 3 vuoden ajan reseptilääkkeenä, mutta nyt en enää tämän tuubin loppumisen jälkeen jaksanut uusia reseptiä. Haluan nyt kokeilla ikääntymisen merkkien ehkäisyyn kosmetiikkamaailman retinoideja, joita löytyy esim. The Ordinaryn tuotteista. Akneen en usko näillä olevan erityisempää vaikutusta itselläni, jollain toisella voi hyvinki olla. Aknen suhteen minulla auttaa parhaiten ihon kokonaishoito, ruokavalio ja hormonihoito antiandrogeenisilla e-pillereillä. Itse käytän Yasminellea. Muita akneystävällisiä merkkejä ovat mm. Yasmin, Yaz, Tasminetta ja Diane Nova. Suunnitelmissa on, että teen jossain välissä ihan oman postauksen aknen hoitoon liittyen.

Zelens voidenäyte tuli Cult Beauty tilauksen kylkiäisenä jokin aika sitten. Täytyy sanoa, että tästä ei jäänyt mitään maininnan arvoista mieleen. Perus hyvä kosteuttava geelimäinen emulsiovoide. Tämän luonnehdinnan perusteella tuskin kukaan innostuu tuotetta ostamaan ;D

Seuraavaksi mennään kasvojen puhdistustuotteisiin:


Molemmat loppuneet ovat LF boksissa tulleita: First aid beauty Facial radiance pads ja Cowshed Chamomille kesvovesi

First aid beautyn puhdistuslaput olivat kovassa käytössä kesän reissuissa ja jokunen jäi vielä kotikäyttöönkin syksyksi. Kyseessä oli siis täysikokoinen tuote, vaikkakin yleensä LF boksin mukana tulee suurimmaksi osaksi matkakokoja. Lappuset puhdistivat meikin ja ihon tehokkaasti, toinen puoli oli karkeampi kuin toinen. Karkealla puolella oli tarkoitus puhdistaa ensin meikki ja pehmeämmällä lopuksi viimeistellä puhdistus. Sen verran tymäkkää tavaraa tämä oli, etten uskaltanut silmämeikkejä tällä puhdistaa. Perus meikin puhdistus vaati yleensä 2 lappusta (meikkipohja kaikkinen herkkuineen siis). Reissuolosuhteissa tällaiset ovat kieltämättä käteviä. Idea menee jatkoon, muttei välttämättä juuri nämä lappuset.

Cowshed kasvovesi oli todellinen helmi ja olen super iloinen, että sain tätä toisen pikku pullollisen LF tilaukseni kylkiäisenä vastikään. Todella raikas, puhdistava ja kosteuttava kasvovesi. Tuoksu myös hyvä. Jatkoon ja lämpimät suositukset tälle.

Jatketaan edelleen puhdistustuotteilla, lisäksi vartalovoidenäyte arviossa:


BodyBoom Kookos kahvikuorinta, elite Konjac sponge kasvojen pesusieni, Vichy Ideal body vartalovoide

BodyBoom kahvikuorinta tuli muistaakseni Bette boksin mukana aiemmin keväällä/kesällä. Vastoin useampien mielipiteitä, täytyy sanoa, etten tykännyt tästä, vaikka tuoksu oli todella hyvä. Ongelmana on, että kuorinta on hankalan ja ikävän tuntuista käsille. Se tuntuu levitettäessä turhan hienojakoiselta ja intensiiviseltä, aiheuttaa ikäänkuin tuntoaistihermojen hyperstimulaation. Tuntemusta on todella vaikea kuvailla, mutta ei kiva ollenkaan. Käyttelin tämä hiljakseen pois ja en tule ostamaan uutta.. Huhhuh kun olikin erikoinen kokemus. Lopputulos kropalle oli kyllä hyvä, kosteutti ja tuoksu taivaallinen. 

Tämä oli toinen Konjac sponge, jonka omistin. Alunperin sieni oli puhtaan valkoinen, mutta melko pian käytössä konjac sienet menevät tällaisiksi mustiksi rusinoiksi. Kuivana sieni on erityisen tumman ja likaisen näköinen, kuten kuvan sieni. Tämä kestää kohtuullisen hyvänä korkeintaan 2 kk mielestäni. Sen jälkeen alkaa halkeilu ja likaisuuden korostuminen. Sieni itsessään on hyvä kasvojen pesun apuväline. Se kuorii hellävaraisesti poistaen kuolleen ihosolukon. Tulen ostamaan jossain välissä uuden, mutta nyt täytyy pitää taukoa muistuvista ruppanoista.. Kyllästyminen iskee aina välillä ;)

Vichy vartaloemulsio oli miellyttävän kosteuttavan tuntoista. Tätä mielellään käyttäisi enemmänkin, ellei hinta olisi kohtuullisen kova. Ikävä kyllä, tästä näytepussukasta ei riittänyt koko kropalle edes yhteen käyttäkertaan. Näyte tuli syyskuun Bette boksin mukana.


Lumene Eyeshadow primer ja Eyelure Naturals irtoripset

Lumene luomiväriprimer ei edes loppunut, sitä oli vaikka kuinka vielä tuubissa jäljellä. Tuote oli kuitenkin jo armottoman vanhentunut, ostettu reilusti yli 5 vuotta sitten. Mielestäni tämä ei ole koskaan ollut hyvä, mutta ainakin viimeaikoina entistä kurjempi. Tuote ja luomiväri sen perässä pakkautuivat jo parin tunnin kuluttua luomivakoon. Tämä saa nyt mennä Bette boksin mukana tulleen Manna Kadarin luomiväriprimerin tieltä, joka on toimivuudeltaan aivan eri luokkaa kuin tämä vanha Lumene. Uskoisin, että uudistuneen Lumenen primerit ovat tätä paljon parempia.

Eyeluren irtoripset tulivat myös Bette boksin mukana tämän vuoden puolella. Käytin testimielessä näitä tasan yhden kerran ja hupainen kerta se olikin. Ripset roikkuivat puoliksi silmien edessä automatkalla kaupunkireissulta kotiin. Kestävyys pakkauksen ripsiliiman kanssa oli siis noin 3-4 tuntia. Hyvä, että eteensä näki ajaessa, melkein nyppäsin kesken matkaa pois :D Vika tuskin on ripsissä, ennemminkin se on käyttäjässä. En ole harjaantunut hommaan, myönnettäköön. Tämän kokemuksen myötä ei tullut houkutusta ostaa uusia irtoripsiä, nämä yksilöt menivät eteenpäin askartelutarkoitukseen ;). Etsin mielummin sitä täydellistä ripsiväriä kuin testailen irtoräpsyjä, vaikka kieltämättä niiden laittamisen ja käyttämisen taito olisi ihan kiva omata. Ehkä joku päivä vielä.

Lopuksi vielä sekalaista settiä kasvopapereiden ja antiperspirantin muodossa:


Essence oil control paper, Rexona biorythm antiperspirantti

Essencen kasvopaperit olivat heräteostos viime vuodelta. Kauan näiden loppuun kuluminen kestikin. Mulla ei ole säännöllisesti tarvetta tämän tyyppiselle tuotteelle lopulta, mikä selittää käytön hitauden. Ihan ok kategoriassaan, mutta tarpeen vähäisyyden vuoksi en tule ostamaan uudelleen.

Rexonan stix-muotoinen antiperspirantti on luottodödö, johon palaan aina säännöllisesti. Kyseessä on halpa, mutta tehokas hikoilua estävä kainaloille hellävarainen tuote. Isot suosittelut jokaiselle, jolla esiintyy kainaloiden hikoilua haitarilla vähän - kohtuullisen runsaasti. Mun hikoilun tilanne on välillä vähäinen - normaali näin kylmänä vuodenaikana. Menee joskus päiviä, etten muista laittaa koko dödöä ollenkaan. Ihan sellaiseen tosi runsaaseen hikoiluun tämä on riittämätön.

Tässäpä oli koko setti syyskuulta. Oliko joukossa suosikkituotteitasi? Heräsikö kiinnostus jotain tuotetta kohtaan?

Kommentit

  1. Sulla on aina todella kiinnostavia tuotteita:)
    Käytin itse ennen muinoin jonkin verran Dermalogican tuotteita, mutta sitten iski pihiys (heh) ja kyllästyminen merkin hieman kliiniseen olemukseen. Laadukkaita tuotteita, ja pitäisikin varmaan kokeilla jotain tauon jälkeen. Cowshed, Pai ja Blithe on kokonaan vielä kokematta. Kunhan ehtis vaan;)
    Rexonan dödöt on mun ikisuosikkeja, ja Lumenen C-vitamiini essencestä en itse hirveästi perustanut jonkinasteisesta hypetyksestä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuotteeni ovat olleet kiinnostavia :D
      Dermalocigan suhteen olen samoilla linjoilla, ovat tosi hintavia ja se kliinisyys/valkoisuus alkaa jossain vaiheessa kyllästyttämään. Pitäisi löytyä jokin holy grail -tuote, että jaksaisi jatkaa kalliin sarjan parissa. Tämä loppunut skin renewal booster jo lähellä sellaista. Jatkuvasti tarjolla oleva suuri määrä erilaisia uutuuksia houkuttelee myös kokeilemaan aina ja aina uutta. Paremman etsintää ja mielummin edullisempaa ;)
      Samaa mieltä olen Lumenen essencesta, ei ollut aivan hypen arvoinen tuote.
      Ehtiminen on nimenomaan koetuksella kaikkien mielenkiintoisten tuotteiden kohdalla ;) Blogien lukemisen myötä jatkuvasti törmää kaikkeen kiinnostavaan ja kokeiltavien lista senkun paisuu..

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit