Viimeisin essence -haalinta ja meikkipussin sisältö esittelyssä

Yhdistin tässä postauksessa Pretty.fi ja kosmetik4less.de -tilauksieni essence -tuotteet tällaiseksi pienimuotoiseksi haalintapostaukseksi. Pitkään ajattelin, etten tarvitse tai halua essencen My must haves -kokoelman tuotteita, sillä kaikenlaisia paletteja on jo niin paljon kokoelmissa, että täytyy jonkin verran harkita ostopäätöksiä, vaikka olisikin halvasta tuotteesta kyse. Sain sitten kuitenkin lopulta sellaisen ahaa-elämyksen, että tarvitsen My must haves kahdeksikkopaletin meikkipussiin itselleni kasvopaletiksi. Sellaisen sitten laitoin tilaukseen Saksasta. En raaski pitää meikkipussissa pahvikuorisia paletteja, sillä ne menevät huonoon kuntoon herkästi ja lisäksi ovat yleensä aika suurikokoisia.

Suomen puolelta Pretty.fi:lta tilasin Cubanita banaanipuuterin ja pikkuisen meikkipussin samaa sarjaa. Oli pakko saada tuo hyviä arvosteluja saanut puuteri itselleni, marketeista sitä en ole onnistunut löytämään, vaikka usea eri paikka on katsottu läpi. Kellertävä irtopuuteri on nerokas keksintö, sillä se oikeasti taittaa punapohjaista ihonsävyä tehokkaasti pois. Mulla se punertavuus herkästi pukkaa alta esille, joten tällainen sävyä korjaava tuote on omiaan iholleni. Kellertäväpohjaiselle tämä voisi ehkä antaa liian keltaisen sävyn.

Mennään ensin My must haves -hässäkän esittelyyn:


Tyhjä paletti sekä tilaamani napit siihen. Tilasin puuterin, highlighterin, kaksi poskipunaa, aurinkopuuterin, huulimeikin pohjustusvoiteen, puuterisen huulipunan sekä yhden luomivärinapin vielä täytteeksi sekä highlighterkäyttöön.


Irtonapit on muovisissa pannuissa, jotka napsautetaan kiinni kehikkoonsa.


Tässä valmis paletti, sävyt järjestyksessä, ylärivi: aurinkopuuteri 01 hello sunshine, matt blush 02 cosy rosy, satin blush 01 coral dream, highlighter 01 let it glow. Alarivi: puuteri 01 fix it, baby!, lip base 01 all about that base, lip powder 02 dare to go nude ja luomiväri 15 have a nice day!


Seuraavassa swatchissa on ylärivi edustettuna. Kuvasta tuli hieman tumma ja sävyt siinä näyttäytyvät ehkä lievästi todellista hailakampina. Sävyt eivät toisaalta olekaan mitenkään superpigmenttisiä, mikä on pelkästään hyvä asia mielestäni, sillä käytän tätä pikameikin tekoon sekä meikin korjailuun "tien päällä", jolloin en arvosta erityisen paljon pelleposkien ja rusketusrajojen saamista. Kerrostaen näyttävyyttä saa lisättyä hyvin.

Testasin kertaalleen tuon mattaposkipunan (eli toinen vasemmalta ylärivi) ja higlighterin. Poskipuna oli todella kaunis ja hyvin levittyvä, tykkään. Laatu ei yllättänyt, sillä sehän on oletus tämän merkin kohdalla. Highlighter sensijaan oli lievä pettymys, sillä hehkua tällä ei kovin paljon saanut ja lisäksi koostumus oli jauhoinen. Swatcheissa ei tule näkyviin se, että ensimmäinen poskipuna on matta ja toinen satiininen (eli ilmeisesti hieman hohtava) enkä osaa sanoa, miten on käytännössä, sillä korallinsävyistä satiinipunaa en ole vielä testannut. Luomiväri toimi ihan ok:sti, ei mitään erityisen peittävää jälkeä ilman pohjustusta varsinkaan saa. Uskon, että tämä voisi toimia myös highlighterinä, johon tarkoitukseen sen ostin.


Tässä vielä lip base ja sen päälle levitetty "huulipuuteri". Näitä on siis tarkoitus käyttää yhdessä ensin laittamalla voidemainen tuote pohjalle ja puuterimaista sävyä päälle. Vaikutti sen verran jännältä kombinaatiolta, että uteliaana tilasin. Vielä en ole ehtinyt kokeilla näitä swatchia enempää. Melko rusehtava kiiltävä sävy tästä kombosta tulee. Voide itsessään vaikutti hyvin kosteuttavalta, joten jos yhdistelmä ei toimi, ainakin lip base tulee toimimaan hyvänä huulirasvana. Puuterimainen huuliväri toiminee myös esim. luomivärinä. Vieressä on lila luomiväri swatchattuna. 


Loput essence -tuotteet tulevat sitten tässä ja mukaan kuvaan eksyi vielä w7 -merkin meikkisiveltimen "pikapesusieni".


essence meikkipussi, essence Cubanita baking & banana powder, essence brush cleansing spray ja w7 Shade & Swap makeup colour swapper.


Baking on ollut trendinä jo jonkin aikaa, mutta itse en ole siitä innostunut. Tällainen lievästi kellertävä baking puuteri käy hyvin irtopuuterista ja koostumukseltaan normaalin irtopuuterin oloista. Keltainen kirkastaa hyvin ja häivyttää punerruksen pois. Tämä toimii hyvin niinkuin odotinkin. Hinnan puolesta olisi kannattanut hamstrata tuotetta.. toivotaan, että vastaavaa tulee vielä markkinoille. 


Halusin kokeilla tällaista meikkisiveltimen "pikapesusientä" eli värin vaihtamiseen käytettävää kuivaa sientä. Sivellin pyyhkäistään molemmin puolin tuossa mustassa huokoisessa materiaalissa, johon tarttuu luomiväri ainakin jonkin verran. Helpottaa kyllä meikkaamista, vaikka ei puhdistakaan täydellisesti. Tämän avulla sävyt eivät sotkeudu toisiinsa ja ihan voin suositella kokeilemaan, jos ei halua joka vaiheessa luomivärisivellintä vaihtaa/pestä. w7 on myös halpa merkki, joten hyvä testailla tällaisella. Toisaalta kiinnostaisi kokeilla myös, onko kalliimmat vastaavat tuotteet laadukkaamman oloisia.

Essencen suihkeelta en paljon odottanut, sillä tietäähän sen, ettei tällaisella voi oikeasti puhdasta jälkeä saada. Pesusuihketta suihkutetaan siveltimelle ja annetaan vaikuttaa pari minuuttia, minkä jälkeen pyyhitään sivellin puhtaaksi. Kyllä tämä enimmät meikit poistaa ja toiminee siveltimien pesujen välillä pitkittämässä hieman sitä pesua. Ihan tyytyväinen olen näihin kahteen pikkuiseen apuvälineeseen.

Lopuksi esittelen vielä banaanimeikkipussini sisällön. Kyseessä ei ole varsinainen meikkipussi (johon tuo My must haves -paletti päätyi) vaan ennemminkin mukana kulkeva tarpeellisten päivittäisten kosmetiikkatuotteiden kokoelma. Varsinainen meikkipussini on sisällöltään huomattavasti monipuolisempi kokonaisuus, jolla pystyn tekemään ihan täyden meikin kokonaan. Harvoin sellaista arsenaalia tarvitsee kuitenkaan mukana kuljetella, enempi se onkin matkoilla mukana sekä erityisinä päivinä, jolloin joudun lähtemään illanviettoon suoraan työ/opiskelupaikalta kulkematta kodin kautta. Tällaista kevyttä settiä kuljetan päivittäin laukussa mukana ja joka päivä tarvitsen aina jotain näistä. (Kasvosuihke on erikseen vielä laukun pohjalla, ei sovi tähän pussiin).


Colourpop Crystal lip balm sävy Amethyst on kaunis sellaisenaan tai huulipunan alle laitettuna, antaa lilaan vivahtavan hohteen ja kosteuttaa hyvin. Essencen jokin huulipuna, vähäpigmenttinen, toimi enempikin huulirasvana. Ei mikään loistava tuote, tavoitteena käyttää mahdollisimman pian loppuun. Body Shopin ikivanha kasvopaperipakkaus kiillon ja rasvaisuuden poistamiseen ja Isadoran kivipuuteri samaan asiaan. Puuterin alla on H&M:n voidemainen huuli ja poskituote eli sama tuote antaa värin molemmille. Tätä käytän melko vähän, mutta periaatteessa ihan kiva. Enempi menee huulille kuin poskille. Avril huulipunakynä sävyssä Corail on kätevä tuote kunhan muistaa välillä teroittaa. 

Madara Smart antioxidants -päivävoide tuli LF boksin mukana, 20 ml tuubi on juuri täydellinen kulkemaan mukana. Yven Q10 eye cream oli halpisostos Tokmannilta. Olikohan hintaa peräti 3 euroa tällä. Ihan toimiva ja kosteuttava tuote satunnaiseen käyttöön. Dermalogican concealing spot treatment hoitaa ja peittää uhkaavan finnin tienpäällä, luottotuote. Everyday Mineralsin sävyttävä huulivoide on ihan huippu, todellinen luottotuote, jolla saa hetkessä ilmeen piristettyä. Näitä pitäisi hankkia useampikin sävy. Pikasilmämeikkiin on täydellinen tämä Colourpopin Birthday Cake -luomiväri. Kuparinen hohtava shimmersävy on täydellinen sävy nimenomaan yhden luomivärin meikkiin. 

Puutteena tässä kokonaisuudessa on vielä normaali peitevoide ja ripsiväri. Toisaalta yleensä kiireisimpinäkin päivinä ehdin ne laittaa naamaan jos en mitään muuta. 


Tässä kuvassa vielä värikosmetiikan tuotteiden sävyt näkyvissä.


Kommentit

  1. Kiinnostava kooste. Kivoja ostoksia. Olen monesti katsellut Yvenin tuotteita sillä silmällä Tokmannilla, mutten ole uskaltanut ostaa. Ehkä pitää tsekata kuitenkin. Mulla on joitakin Essencen luomivärejä palettiin koottuna, ja osa on pigmentiltään aika kehnoja, sekä shimmeriset että mattaiset. Joku hyväkin onneksi löytyy, niin ei mene vallan harmituksen puolelle. Essencen tuotteita saa tosiaankin metästää, jos meinaa jonkin hypetetyn tuotteen löytää (eikä todennäköisesti kuitenkaan löydä kaupoista ainakaan, heh).
    Meikkisivellinten puhditussieni-systeemin hommaaminen on ollut harkinnassa, mutten tiedä tarvitseeko sellaista loppujen lopuksi. Jonkun halpisversion jos löytäisin, niin ehkä kokeilen sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo Yvenin sy-voide ole hullumpi, enempi kuin hintansa arvoinen ehdottomasti, voin suositella kyllä :) Täysin samaa mieltä oon kyllä essencen saatavuusongelmista hypetettyjen tuotteiden osalta, täytyy käytännössä tilata netistä (eikä sieltäkään aina löydä vakkaripaikoista), jos haluaa saada käsiinsä.

      PItkään itse mietin, että periaatteessa voisi sivellinpesumattona käyttää jotain muuta kuin siihen varsinaisesti tarkoitettua törkykallista tuotetta.. löytöjä voisi tehdä kodintarvikeosastoilta, kumisia pannualusia tjs. Muistaakseni jossain blogissa joskus aikoja sitten kehuttiin Ikean kumista pannulapuntyyppistä sopivaksi sivellinpesuun :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit