Colourpop: Belle Of The Ball, Creme Gel Colour ja silmämeikkisiveltimet

Colourpopista on tullut viimeisten kuukausien aikana yksi suosikkimerkeistäni, mistä kertoo se, että olen tehnyt jo kolmannen tilauksen verkkokauppaan noin puolen vuoden sisällä. Nyt tilailin maltillisemmin, sillä ulkomaan tilausten postikulut olivat ilmaiset putiikin synttäritarjouksena. Vain tullimaksut jäivät siis maksettavaksi ja niitäkin kertyi vain 7 euroa. Normaalisti ilmaisen postituksen saa 50 dollarin tilauksella ja tilaussumman ollessa alle tämän, on postikulut 10 euroa. Kun tähän vielä tulee mahdolliset tullimaksut päälle, niin en koe, että on normaalitilanteessa järkeä tilata mitään alle 50 euron.



Colourpopin suloisista korttitervehdyksistä tulee aina hyvälle mielelle <3


Tällä kertaa tilasin Belle Of The Ball -pressed luomivärinelikon, kaksi luomivärisivellintä ja geelirajausvärin.

Ensin esittelyyn luomiväripaletti:



Paletti sisältää kolme mattaista sävyä ja yhden shimmerisen sävyn. Pigmentti näissä on taattua Colourpop laatua. Kyseinen paletti kuuluu Colourpopin kevään pinkkiin kokoelmaan. Muita kokoelmia oli jo aiemmin esittelemäni persikkainen Nectar kokoelma ja myös nuden sävyinen meikkikokoelma on julkaistu. Enää nuita kokoelmia ei kokonaisuudessaan kaupan sivuilta löydy, mutta yksittäisiä tuotteita varmasti melko laajalti löytyy. Sivut uudistuvat jatkuvasti ja valikot ovat joka kerta eri näköiset kun menen siellä käymään..

Tämän paletin sävyillä saa kauniin pinkin kesämeikin aikaiseksi. Samoja sävyjä löytyy myös ABH:n Moden Renaissance -paletista, ainakin ensimmäinen ja kolmas sävy. Tilasin itseasiassa tämän paletin korvikkeeksi sille, että en saanut ABH:n palettia tilattua (oli loppu Beauty Baysta ja Cult Beautysta). Voi olla, että jossain vaiheessa hankin senkin, mutta tällä ja aiemmalla tilaamallani persikkaisella Blow Me Away -paletilla pääsee jo alkuun persikkaisen pinkkien lookkien luomisessa kesäksi. 

Swatchit sävyistä:


Sävyjen nimet: Secrets, Soft core, Fair Play, On the Fence.

Siveltimet:


Litteä sivellin ja häivytyssivellin.

Siveltimiä ei voi koskaan olla liikaa ainakaan sellaisella, joka on laiska niitä pesemään ;) Tilasin nämä söpöt siveltimet, koska olin lukenut niistä paljon kehuja. Vielä en ole kerennyt itse näitä testaamaan. Häivytyssivellin on pehmeä ja uskon sen toimivan loistavasti. 

Litteällä siveltimellä on tarkoitus levittää luomiväriä liikkuvalle luomelle. Se on yllätyksekseni hyvin kiinteä ja "tiukka", ei mitenkään pehmeä kuten esim essencen vastaava sivellin tai Real Techniquesin vastaavat. Enemmän itseasiassa muistuttaa koostumukseltaan meikkivoide tai huulipunasivellintä! Jännityksellä testaan, toimiiko tarkoituksessaan. Arvostelujen mukaan pitäisi olla hyvä ja toimia nimenomaan Super Shock Shadow -luomivärien kanssa, jotka voivat olla haasteellisia tavanomaisilla siveltimillä käytettynä, minkä olen kyllä itsekin huomannut. Pehmeämpi sivellin imaisee herkästi lähes voidemaisen koostumuksen sisäänsä eikä sitä sitten tartu riittävästi luomelle. 

Lopuksi vielä geelimäinen rajausväri:


Ostin tämän kokeeksi, sillä hinnat ovat edullisia tuotteissa ja ei ole kovin suuri menetys, jos jokainen ostos ei aina onnistu.. Tämän kanssa on kyllä opettelua varsinkin kun käytän rajauksia hyvin vähän, niin harjaantumista on senkin puolesta. Lisäksi väri on hieman haastava... Koostumus on paksua ja levittäminen ei ole mitään helpointa.


Ohjeessa kehotetaan käyttämään angeled brush -sivellintä eli sellaista viistoa sivellintä, jossa on terävä pää. Itse testasin Real Techniquesin eyeliner -sivellintä. Sillä väriä tarttuu herkästi liikaa siveltimen kärkeen, sellainen pikkuinen paakku, koska väri todellakin on hyvin kiinteää purkissa. Voi olla että viisto sivellin olisi parempi. Kokeilen seuraavan kerran rajauksen tekemistä sillä. 

Rajauksen pysyvyys oli kyllä hyvä, ei levinnyt rasvaisiltakaan luomilta minnekään päivän mittaan. Tämä tuote voi osoittautua erittäin hyväksi kunhan harjoittelen käyttöä. 

Kommentit

Suositut tekstit