Bette Box toukokuu 2017

Sain käsiini toukokuun boksin torstaina, mutta nyt vasta ehdin kirjoittelemaan. Tällä kertaa poikkeuksellisesti pilasin yllätyksen katsomalla muiden Bette Box -postauksia. Toisaalta ihan hyvä näin.. lievensi pettymystä. Tämä on neljäs Bette boksini ja toinen pettymysboksini. Eli joka toinen Bette on ollut pettymys. Tätä edeltävä oli hyvä, bloggaajaboksi taas ei.

Tällä kertaa boksi oli täynnä mitä ihmeellisempää sälää ja ihan liikaa näytteitä. Ilmaisnäytteiden pakkaaminen boksiin oli LivBoxissa todella ärsyttävä piirre, josta ei näemmä ole nimen vaihdon myötä päästy. Boksin hintahan nousee nyt kesäkuulle. Vanhat tilaajat saavat boksin 16,90e hintaan, mutta uusilta veloitetaan 2e enemmän. Ehkä tarkoituksena on varmistaa laadukas sisältö, tai laadukkaampi. Ensi kuun boksi on kyllä kohdallani päätöksen paikka, jatkanko vai en. Mikäli se on pettynyt, tilaus loppuu minun osaltani. Kynnys tilata uudestaan jatkossa kasvaa, sillä 2e hinnankorotus tuntuu kuitenkin. Tulee miettineeksi, että mitä kivaa samalla rahalla voisi saada ulkomailta. Esimerkiksi Lookfantastic box on onnistunut siinä missä Bette Box ja edeltäjänsä ovat epäonnistuneet. Joka kuukausi boksi on miellyttänyt kokonaisutena, vaikka ihan jokainen tuote ei ole omaan makuun ollutkaan. Kokonaisuudet ovat olleet harmonisia ja niissä on ollut jokin punainen lanka. Ihonhoitopainotteisuus on myös miellyttänyt mua ja myös se että yksi meikkituotekin on aina mukaan päässyt. Bette puolestaan on karva-asioihin keskittynyt liikaa.. kuten taas saamme nähdä.



Paljon löytyi erilaista tavaraa.. 

Tuotteiden esittelylehtisen kuva:


Ensin esittelyyn hiustuotteet, joita oli boksissani 4 kpl, kuivashampoo tuotteista ainut täysikokoinen.


Lanza hiuskiinne (45 ml, arvo noin 4 e), got2b tuoksuva kuivashampoo (100ml/4,90 e), Tresemme Keratin Smooth shampoo ja hoitoaine (2 x 100 ml, yhteensä 5e)

Miksi taas kuivashampoota... Sellaiselle joka paljon käyttää, tämä on varmasti kiva, mutta itselläni kuivashampoot on varastoituneet kiitettävästi. Vielä viime syksyn Bette boksin Cutrin -kuivashampookin on korkkaamatta. Mielummin ottaisin vaikka vanhaa kunnon hammastahnaa boksista vastaan kuin tätä. Bloggaajaboksissa oli myös kuivashampoo sekä toinen tyveä värjäävä kuivashampoon tyyppinen tuote. Ei mielestäni kovin hyvä veto näin pian tarjota kuivashampoota taas.

Lanzan hiuskiinne on periaatteessa ihan kiinnostava tuote, varsinkin jos hiuskiinteitä tulisi käytettyä. Käytän kiinnettä nykyisin vielä harvemmin kuin kuivashampoota, joten en kovin ilahtunut tästäkään. Mielummin olisin ottanut vastaan Caviar CC jätettävän hiustenhoitoaineen, joka on ollut tälle vaihtoehtoinen tuote. Tuo em. tuote tuli huhtikuun Lookfantastic boksista ja olen tykännyt.

Tresemmen shampoo ja hoitsikka olivat ihan hyviä, yllätyin testatessa positiivisesti sopivuudesta käsitellyille hiuksilleni. Harmi vain että pakkaukset ovat niin pieniä.

Karvateema jatkuu edelleen, nyt vain toisesta päästä käsin..


rfsu sheivausgeeli (40 ml/5,30 e) ja näytteinä rfsu viilentävä intiimialueen aftershave voide sekä o.b. pikkuhousunsuojia 2 kpl

Ilmeisesti tuo sheivausgeeli on täysikokoinen.. pieni tuubi kuitenkin. Enpä tästä syttynyt, tarvetta ei ole. Käytän ks. tarkoitukseen aina suihkusaippuaa ja toimii hyvin. Käyttöön tulee. Pariin testikertaan riittänee myös tuo after shave voide, vaikka en koe tarvetta tuotteelle. Voi olla että tuo viilennys tuntuu ikävältä. 

O.b. pikkuhousunsuojat eivät mielestäni tuoneet mitään lisäarvoa paketille. Turhaa ja ärsyttävää sälää..

Jatketaan säläosastolla, kolme pikkuruista näytettä, joista ei paljon iloa saa irti...


Salus Detox bio täysmehu-yrttiuutevalmiste, Avene päivävoide, Ultrasun aurinkovoide kasvoille. 

En viitsinyt alkaa hintaa laskemaan näin pikkuisille näytteille. 3 ml tuotenäyte on ihan tyhjän kanssa, tulee vain paha mieli. Eipä 7 ml kovin kummoinen ole sekään. Lookfantastic boksissa on kasvovoiteet aina vähintään 15 ml, usein 30 ml kokoisia. Tuon kokoisilla tuubeilla jo tekeekin jotain.

Detox mehu oli ihan piristävä lisä, tosin tässä näytteessä on vain vajaa yksi annos, joten melko turhaksi meni.

Viimeisenä boksin paras tuote:


Lumene Nordic Chic kulmageeli, 9,90 e/5 ml.

Harmi vain, että vain päivä ennen boksin saapumista olin ehtinyt ostaa Lumenen värillisen kulmageelin! Ilman tätä tehtyä ostosta, olisi boksin kulmageeli tullut tosi tarpeeseen. Tulee kuitenkin käyttöön aikanaan ja olen tuotteeseen kohtuullisen tyytyväinen, vaikka värillinen on mieluisampi.

Boksin kokonaisarvo on noin 30 euroa plus sälät. Ei nyt mahdottoman huono. Osalla tilaajista on ollut kokonaisarvo matalampi, noin 25 euroa. Olisinko peräti lukenut jostain boksista arvon olleen vain 20 euron tietämillä..? 

Mitä mieltä olette boksista, oliko karvas(s) pettymys, mahtava startti kesään vai jotain siitä väliltä?

Kommentit

  1. Mulla oli samat jutut kuin sun boxissa. Ensimmäinen reaktio oli kyllä pettymys enkä kyllä innostunut yhtään sen enempää kun olin katsonut kaikki tuotteet läpi. Ärsyttäviä tosiaan nuo tuotteet jotka on näytekokoisia, eihän noista riitä juuri mihinkään. Kulmageeli ihan kiva, mutta se mulla oli jo valmiiksi. Kuivashampoota en ole hirveästi käyttänyt ja sellaista mulla ei olekaan, joten se kyllä menee käyttöön koska aina välillä on tarvetta. Toki tuotteet tulee käytettyä, mutta aina kuitenkin miettii sitä rahaa mikä menee ja kuitenkin samalla rahalla ostaisin vaikka juuri sen yhden täysikokoisen HYVÄN ja käytännöllisen tuotteen. Ja se harmittaa kun boksia aina odottaa kuitenkin innolla ja mielenkiinnolla, mutta kun sitten avaa sen ja ei herätä niitä tunteita kuin olisi toivonut niin kyllähän se vähän on harmi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samat ajatukset :P Kyllähän boksia aina odottaa mielenkiinnolla ja jos avaaminen sitten tuo latistuneet fiilikset, semmoisen mjäh -tunteen, niin harmittaa se rahan meno väkisinkin, vaikka tuotteet tulisikin jollain aikataululla käyttöön...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit