Roosa nauha < 3

Vielä mennään hetki lokakuuta, tämä postaus on siis hieman myöhässä, mutta asia ei lakkaa olemasta ajankohtainen valitettavasti ehkä koskaan. Toki toivo on tulevaisuudessa, tutkimuksessa ja entistä tehokkaammissa hoidoissa, jotta niin monen tai kenenkään ei tarvitsisi rintasyöpään menehtyä. Ei kenenkään, jos minulta kysytään.

Uusien tapausten lukumäärät, yleisimpien syöpien mennyt ja ennustettu trendi, naiset (lähde: Suomen syöpärekisteri, cancer.fi)


Syöpään kuolleisuus, yleisimpien syöpien mennyt ja ennustettu ikävakioitu trendi, naiset


Sairastavuus on kasvussa ja kuolleisuus laskussa. Ensimmäinen huono, toinen hyvä. Edelleen kuitenkin rintasyöpä on naisten suurin tappaja kaikista syövistä. Vaikka ennuste keskimäärin on hyvä, 5 vuoden elossaolo noin 95% muistaakseni, suuri ilmaantuvuus tarkoittaa väistämättäkin melko suurta kuolleisuutta, kuten taulokoistakin voi lukea. Lisäksi, kuten varmasti moni tietää, 5 vuotisennuste ei tarkoita parantuneiden määrää vaan niitä, jotka ovat elossa 5 vuoden päästä diagnoosista. Eli siihen lukuun lasketaan myös levinnyttä=parantumatonta=kuolemaan johtavaa rintasyöpää sairastavat. Parantuminen on käsitteenä ongelmallinen, sillä tietyt rintasyöpätyypit tyypillisesti uusivat esim. 10 vuoden päästä tai myöhemminkin diagnoosista (hormonipositiiviset).

Rintasyövän yleistymisen syytä selittää osittain väestön ikääntyminen ja tehokkaat mammografiaseulonnat, mutta ei täysin. Hypoteesina on, että länsimainen elintapa kokonaisuudessaan on taustalla. Yksittäisiä riskitekijöitä on tunnistettu monia, mutta ei varmaankaan kaikkia. Tunnettuja on mm. tupakointi, lihavuus, myöhäinen ensisynnytysikä, lapsiluvun väheneminen (2 edellistä liittyy hormonialtistukseen syövän riskitekijänä l. kuukautiskiertojen määrä), alkoholin käyttö, ravitsemus (?), genetiikka (joka tosin ei lisääntynyttä ilmaantuvuutta voi selittää, geenit olleet aina olemassa..5-10% tapauksista selittyy geeneillä. Osa altistavista geenimutaatioista voidaan olettaa olevan vielä tuntemattomia). Kuitenkin monella, jolla tauti todetaan, ei ole olemassa yhtään tunnettua riskitekijää anamneesissa. Siten osa riskitekijöistä on todellakin vielä tuntemattomia. Tutkimuksella toivon mukaan saadaan näitä selvitettyä jatkossa, jotta niihin voitaisi mahdollisesti puuttua ennaltaehkäisymielessä tai hoidollisesti. 

Parasta taudin ehkäisyä olisi terveet elämäntavat, liikunta sekä säännöllinen rintojen omatarkkailu. Kun muutos ilmaantuu rintaan, tulisi sitten lääkärille lähteä ja vaatia tarvittaessa tutkimuksia. Ultraääni on hyvä nuoremmalle, yli 30v ikäiseltä voidaan sen lisäksi ottaa myös mammografia. UÄ-ohjauksessa tarvittaessa otetaan neulanäyte muutoksesta. Nuorten naisten rinnan kyhmyt yms saatetaan herkästi tuomitaan hyvänlaatuisiksi tarkemmin tutkimatta. "Ei se voi olla syöpää, olet niin nuori." Eihän se todennäköistä olekaan, mutta mahdollista ehdottomasti. Surullisia tapauksia siitä, että agressiivinen syöpä on lehahtanut alle 30 v nuorella naisella parantumattomasti, on tullut vastaan. Tutkimuksia ei ole perusteellisesti tehty nuoruuteen vedoten. 

Eli jos tie tutkimusten kanssa jostain syystä tyssää perusterveydenhuollon piirissä, suosittelen kyllä selvittelemään asiaa yksityisellä ja mahdollisesti jälkikäteen sitten tekemään potilasvahinkoilmoituksen. Ei kannata itse olla se potilasvahinko, mikäli sen jotenkin pystyy välttämään omaehtoisella tutkimuksiin hakeutumisella. Viive voi maksaa hengen, sillä levinnyttä rintasyöpää ei nykylääketiede pysty keneltäkään parantamaan. Elinajanodote keskimäärin levinneen taudin kanssa on 2-3 v :'(

Minulla on toivo, että nuori lääkärisukupolvi on entistä valistuneempi havaitsemaan varhain ja ottamaan vakavasti nuortenkin naisten rinnan muutokset. Itse olen tätä koulutusta juuri saamassa nyt.

Tällaisia tuotteita tarttui mukaan Beauty Pop Up -verkkokaupasta roosa nauha -kampanjan tiimoilta.




Eli Invisibobblen Pink heroes -hiuslenkki <3 Mukaan lähti myös pakkaus Invisibobble nanoja.


Kommentit

Suositut tekstit